Blood, spit and vomit

Jostain syystä oon ihan vitun väsynyt. Ja on muutenkin sellainen nihkeä olo. Tekee mieli viiltää - edes ihan pikkuisen. En tiiä mistä tää ahdistus taas tuli, mutta veikkaan että tolla safkamäärällä oli osansa asiaan. Yrgh. Vois huomenna tai ylihuomenna pitää paastopäivän taas. Tai jotain. Ihan vitun sama, kunhan tää saatanan ahmimiskierre taas saadaan katki. Tun kesä. Miksi mun pitää syödä näin saatanasti? :/

Ihan vitun jees päivä muuten (Hanna - stadin Hanna, höhöhöö) mut oon syönyt kuin SIKAAAAA. D: Oon possu. Pieni pullea possu. >u<

Hanna dumppasi mut ennen kuin ehdin dumpata sen. Eh. Se lukee joko mun ajatuksia tai mun blogia. Well, anygays, I feel awesome. Pieni haikeus tietty päällä mutta kavereinahan tässä silti pysytään. Plus on jo eräs tietty herrasmies kiikarissa ;)

...Kuulostanpa kauheelta rentulta.

Osa mun ja osa Susan ottamia. :)

Oon miettinyt ihan tosi että mitä ihmettä teen Hanan kanssa. Jotenkin tuntuu että olen kuin täi tervassa tässä hommassa. En vaan tunne enää oloani niin mukavaksi sen seurassa. Olen mustis ihan naurettavista asioista (ja itse kuolaan exieni perään. Hypocritical, much?) ja jotenkin tuntuu etten osaa olla sille se tietynlainen ihannetyttöystävä jonka se ihan tosi ansaitsisi. Tuntuu etten ole riittävän hyvä yhtään missään. Sanotaanko suoraan että kahden vitun hankalan ihmisen suhteesta ei yleensä tule lasta eikä paskaa. Ystäväpohjalla juu. Onhan se Hana ihana ihminen. Se ymmärtää mua lähes täysin ja se on muutenkin aika lailla ihanneystävä. Mutta en vaan osaa visualisoida yhteistä tulevaisuutta. En vaan osaa. Ehkä vika on mussa, kuten tavallista. En tiedä. Oon yhden tähden tyttöystävä, ihan tosi. Älkää tulko lähelle tai saatte vaan heartbreakkia enemmän kuin ansaitsette.

Mikä siinä on että aina rakkaimpia ihmisiä päätyy satuttamaan kaikista eniten?

Olen lihava. Olen ällöttävä. Olen iso. Olen kömpelö. Olen ruma. Vihaan vartaloani. Vihaan itseäni. En kestä tätä paskaa enää yhtään, haluan laihtua. Onko se ihan tosi liiikaa pyydetty saada tukea siihen? Siinä 63 kilossa olin jopa tyytyväinen kroppaani, ainakin melkein. Tiedän sen, että olin tyytyväisempi siihen kuin nyt. Tuntuu että tässä kropassa on niin uskomattoman paljon sellaista mistä haluan eroon. Onko se liikaa pyydetty saada vähän kannustusta tähän hommaan? Mä vain haluan olla onnellinen, haluan olla tyytyväinen itseeni. Eikö mulla ole oikeutta siihen?

Tuli ikävä tätä blogia. :D Lol.

Oon nyt tosiaan Espoossa käymässä, mennään perjantaina hakemaan mulle kissanpentu ja vaikka mitä kivaa. :) Nyt menee jo jonkun verran paremmin kuin ennen, mutta en ole silti päässyt eroon viiltelystä ja syömisvammailusta ja muusta ihan kokonaan. Uusiakin oireita (kuten hiusten repimistä) on myös ilmaantunut ajoittain. Lääkitystä vähennetty kun ei koettu tarpeelliseksi pitää niin isoja annoksia psykoosinestäjissä ja nyt onkin ollut ihan hyvä jakso menossa silleen mielialan suhteen. Mitä nyt nää menkat vähän sotkee mun kuvioita. :D

Painoa on tällä hetkellä huimat 75 kiloa, kiitos jumalattoman ahmimiskierteen ja vaikka minkä. No, kesäkiloja kertyy vissiin melkein kaikille. Ainahan ne saa tiputettua. :D

Runokirjasysteemi ois työn alla tällä hetkellä, koitan just keräillä runomuotoisia kirjoituksiani blogeistani yhteen kasaan ja sitten kattoo miten siitä eteenpäin... No, anygays, vitunmoinen hommahan siinä on!

Eli siirryn nyt toistaiseksi ainakin kirjoittelemaan tähän osoitteeseen:


http://disc0phrenia.blogspot.com

Kiitoksia kaikille lukijoille! Seuratkaa toki uuttakin blogia jos kiinnostaa. :)

Anteeksi H. Anteeksi kun olen niin vitun kahlittu tähän jumalattomaan ikävään.

Pakko saada tää ulos jotenkin.

Oon kaikkea muuta kuin päässyt yli P:stä. Mulla on niin ikävä mun pörröistä lämpöpatteria. Kunpa olisin osannut ilmaista paremmin miten paljon arvostin sitä tukea ja turvaa jonka se mulle antoi. Vihaan tätä kun olen näin saatanan jälkiviisas. Miksi mun pitää olla näin vitun tyhmä.

Kukaan ei ole loppujen lopuksi ollut mulle niin tärkeä kuin P. Tai siis, sillä tavalla tärkeä. Sattuu ajatella että mun valittaminen kuormitti sitä niin paljon. Kunpa voisin kääntää aikaa, kunpa olisin osannut ilmaista itseäni silloin paremmin ja olla kiitollinen siitä mitä minulla oli. Ehkä nyt osaisinkin kun tiedän millaista on elää ilman sitä. Yhtä helvettiä.

Uskoin että P olisi ollut mun satuprinssi. Ehkä olisikin. Mutta ihan oma mokani kun olin niin saatanan ylpeä prinsessa enkä uskaltanut päästää irti sairauksistani, en edes yrittänyt. En osannut ottaa tukea vastaan. Nyt antaisin mitä vain siitä että mulla olisi joku jonka kanssa katsoa piirrettyjä, joku joka tuntisi mut niin täysin.

Tän eron jälkeen olen kuitenkin oppinut aika paljon. Olen suorapuheisempi, rehellisempi itselleni sekä muille, yritän ottaa avun vastaan, yritän rajoittaa viiltelyä, olen pariin kertaan yrittänyt palata normaaliin ruokailurytmiin. Olen tajunnut että minä en ole maailman keskipiste.
Ironista miten vasta eron jälkeen P:stä TULI minun elämäni keskipiste. Hänenhän olisi pitänyt olla sitä jo aikaa sitten. En ajatellut miten paljon satutin häntä satuttamalla itseäni, en osannut ajatella hänen tunteitaan koska olin liian sokea oman tuskani takia.

En enää tiedä mitä ajatella, on vaan niin helvetin toivoton olo.

Näin viime yönä jotain ihan sairaita painajaisia kuolemasta, vihasta, viiltelystä, pieleen menneistä avaruusseikkailuista ja yksinäisyydestä. Miten yhteen yöhön voi mahtua niin paljon pahaa oloa? En käsitä. En voi syyttää ees tenoxia kun sitä en ottanut illalla (ylläri). Tuntuu et nää unet menee koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi...

Koko päivän ollut ihan ihme ahdistus päällä, ehkä juuri noiden unienkin takia. Tuntuu kuin se jatkuisi vaikka olen jo hereillä. Jotenkin on tosi epätodellinen olo ja vaikeaa hahmottaa mitään selkeästi. Sen verran sain kuitenkin tehtyä että vein papereita sossuun ja kävin kaupassa hakemassa energiajuomaa ja lyijyä kynään. :P

Tekaisin tosiaan tuossa äsken uuden ulkoasunkin blogille, toivottavasti miellyttää silmää. :) Kivan sellainen neutraali, ainakin itse tykkään tosi paljon. <3