Blood, spit and vomit

...Mä näen käsittämätöntä kauneutta näissä asioissa?
Ainahan mä olen tietty ollut kiinnostunut siitä miten pitkälle ihmiskropan rajan voi vetää, miten vähällä se selviää, miten se toimii... Mutta silti.
Tuntuu kumman rauhoittavalta katsoa veren valumista ja koskettaa solisluitaan ihan vain tietääkseen että ne on siinä. Kai molemmat on niin konkreettisia asioita että jotenkin saan varmistuksen sille että olen elossa. Vaikka molemmat ovatkin täysin absurdi näky. Taas joku kummallinen taiteellinen fiksaatio kaiketi. Tietynmuotoiset asiat kiehtoo mua suunnattomasti. Arvet ja tietyt kohdat ihmiskehosta on juuri sellaisia (erityisesti lantioluut). Löydän sitä ihan samaa joidenkin nukkejen kasvoista, lintujen siivistä, teiden mutkista, kukkien terälehdistä...
Tosi kummallista.

Meduusat on niinku maailman söpöimpiä! ;o; Ei oikeesti, yks mun lempieläimistä. Ehkä outoa mutta en vaan pääse yli niiden löllykkäästä söpöydestä. <3 Ne syövyttää mun aivot. <3<3

Kauhee pommitus taas päällä mut ei voi mitään. :D
Iltapaino 67,2. Pari kiloa enää välitavoitteeseen. <3 Syöty muroja ja porkkana. Toisaalta, mä nukuin melkein koko päivän että eipä oo ollut tarvettakaan syödä. Aikaisemmin oli ihan vitun itsemurhakypsä olo mut vaaka pelasti kun luku oli muka pienentynyt yhdellä kilolla eilisestä. :O

Nyt on windows 7 koneella, kiitos Pasin joka aina jaksaa auttaa neitoa (nörttiä?) hädässä. <3

Ihmisillä on outo käsitys syömishäiriöistä.

"No siis, joku on tosi laiha eikä se syö niin sillä on varmaan anoreksia"

"No et sä mikään anorektikko oo, sähän oot vielä ihan terveen kokoinen..."

"Ei susta kyllä huomaa että oisit syömishäiriöinen"

Ne ei käsitä että se on mielen, ei ruumiin sairaus. Ei se ole mikään sisäloinen joka syö kaikki sun läskit yhdessä yössä (voi kun olisikin, kaikki olisi niin saatanan paljon helpompaa silloin). Se on äärimmäisen kuluttava pakkomielle.

Kaikki on varmaan joskus yrittäneet laihduttaa? Kuvitelkaa se sama pakonomainen itsensä ruoskiminen ja "no jos mä nyt ihan vähän suklaata... ei en mä voi.. voinko... otanko... en... vittu kun tekis mieli" jokapäiväiseksi ajatuksenkuluksi. Suoranainen lihomisen pelko. Se että ei halua olla löllyvä ihrakasa, semmoinen joka puuskuttaa ja hikoilee ja vie metrossa kokonaisen penkin itselleen. On olemassa vain kaksi eri päätä: Läski ja Kaunis. Ei mitään siltä väliltä.

Ei se ole helppoa tosta vaan lopettaa syöminen tai vähentää sitä radikaalisti. Se on mielen taistelua ruumiin kanssa. Nälälle periksi antaminen osoittaa heikkoutta. Täysi olo = läski olo. Täysi vatsa on kaiken pahan alku ja juuri mutta sääli kyllä, sitä tarvitaan elämiseen. Keho jaksaa jatkuvasti muistuttaa tästä seikasta. Vatsan kurniminen, huimaus, päänsärky, jatkuva väsymys, paikkojen kolotus... Mutta ajatukset kulkevat edelleen samaa rataa. "Kyllä musta vielä joskus tulee kaunis, pakko tulla. Ei seksikäs. Ei kurvikas. Kaunis. Niin laiha että en jätä varjoa auringonpaisteessa. Että voin tanssia pisaroiden välissä kaatosateessa. Keiju."

Sitä huomaa useinkin hokevansa tiettyjä mantroja päässään, erityisesti jääkaapin lähettyvillä. "Nothing tastes as good as thin feels." Seuraavaksi sitä alkaa kiinnitellä siihen jääkaapin oveen stop-merkkejä, kuvia tosi laihoista ja ylipainoisista ihmisistä, kulkusia että varmasti herää siihen kun on avaamassa jääkaapin ovea... Sitä keksii vaikka mitä. Loppupeleissä se voi mennä siihen että mitä tyhjempi jääkaappi, sen parempi. Helpompihan se on olla syömättä jos ei ole mitään mitä syödä.... Mutta tässäkin on takapakkinsa. Kun tarpeeksi kauan jatkaa, tulee vastustamaton halu tunkea suuhunsa ihan mitä tahansa. IHAN MITÄ VITUN TAHANSA. Kunhan saisi nälän pois. Sitten sitä juoksee kauppaan täyttämään kolme kassia leivonnaisilla, hedelmillä, karkilla, leivällä... Tulee onnellinen, innostunut, helpottunut olo. Takaraivossa kuitenkin koputtaa ääni "tätä sun ei pitäisi tehdä...". Ja se ääni on harmittavan usein oikeassa.

Kuvitelkaa miten nälkäinen on tuollaisen jälkeen. Miten nopeasti ne kolme kassillista tavaraa ahtaa naamaansa vailla kontrollin häivääkään. Ja miten täysi, toisin sanoen läski, olo sen jälkeen on. Kuvitelkaa sitä syyllisyyttä "No niin, nyt mä pilasin kaiken". Sitten vessanpönttö onkin yhtäkkiä niin hyvää pataa kyseisen ruokavammaisen kanssa ettei mitään rajaa. Pakko saada kaikki se paska ulos. Sormet kurkkuun ja hupsista, siinä vierähtääkin puoli tuntia. Silmät vuotavat, poskiin sattuu, kaulassa rauhanen jos toinenkin on jumalattoman turvoksissa. Selkäkin jumissa kaikesta siitä kykkimisestä. Kurkkua polttaa, taas on nälkä ja turvallinen olo. Käsittämätöntä millaista YLPEYTTÄ ihminen voi tuntea oksentamisesta. Vähän kuin olisi ihan yksin saanut häädettyä parven kulkusirkkoja ja hiiriä ja muita tuholaisia sisuksistaan. Helpotus on samaa luokkaa kuin jos olisi saanut lääkkeen pitkälle edenneeseen AIDSiin tai vastamyrkyn potentially life-threatening käärmeenmyrkkyyn. Sitä ruoka nimittäin tuntuu olevan. Myrkkyä, kuraa, saastaa, likaa, epäpuhtautta, tirisevää rasvaa ja kaloreita... Vihollinen. Pahin vihollinen jonka voi itselleen toivoa.

Kun katsoo peiliin, näkee vaan läskiä läskin perään, löllyviä lihamöykkyjä, ylimääräistä, rasvaa, ihraa, PASKAA. Koko peilikuva on PASKAA. Rumaa. Ällöttävää. Iljettävää. Sietämätöntä. Sitten alkaa analysointi. "Reidet on ainakin liian isot. Pitää kävellä enemmän. Käsivarret löllyy ällösti. Vittu mikä kaljamaha, tosta on pakko päästä eroon." Pieni toivonpilkahdus. Solisluut. Lantioluut. Ja jos tarpeeksi venyttää niin kylkiluutkin. Sitä viettää ikuisuuksia pyörien peilin edessä yrittäen nähdä lapaluunsa ja selkärankansa. Sitä oikein hakemalla hakee niitä vitun luita. Ne tuntuvat ainoalta oikealta, kauniilta, henkilökohtaiselta asialta. "Kenelläkään ei ole samanlaista luustoa. Läskin alla me kaikki näytetään ihan samalta. Mä haluan olla oma itseni."

Kaupassakäynnistä poikaystävän kanssa tulee ihan uskomatonta jumitusta. On perjantai ja koko loppuilta aikaa istua katsomassa leffoja ja syömässä jotain hyvää. Poikkis lappaa koriin sipsiä ja vaikka mitä. Tullaan karkkihyllyn kohdalle. "Haluutsä jotain?" Arvaa vaan vittu haluaisinko. Päässä rullaa ajatuksia tuhatta ja sataa "Ainahan mä voin oksentaa... Mut sit menee rahaa hukkaan... mut on se silti hyvää vaik oksentaiskin, ja eikö se oo suklaankin pointti? Mut entä jos siitä vielä jää jotain kaloreita, entä jos en pystykään oksentamaan?" Tekisi mieli heittäytyä lattialle ja kirkua sille vitun syömishäiriölle että "ÄÄÄÄ, ANA JA MIA MÄ HALUUN KARKKIA!!!"
Kaikesta tulee niin saatanan vaikeaa. Sitten kysytään että "Entäs viinirypäleet?". Joo. Viinirypäleet pelastaa. Ne on kevyempiä ja ihan yhtä hyviä. Suklaa kummittelee mielessä koko matkan hedelmähyllylle. Viinirypäleet on myös vetisiä eivätkä taatusti mitään hiilariorgasmien lähteitä. Ihan yhtä vitun vaikeeta on kun äskenkin.

Kyllä, syömisestä voi ihan oikeasti tehdä itselleen näin vaikeaa.

Tsiisus. Jotenkin tosi häiriintynyt olo. Tavallaan ihan ok, tavallaan tekisi pirusti mieli viiltää vittu jänteeseen asti. Hemmetin outoa ja ristiriitaista. Kaipa mä olen persoonana outo ja ristiriitainen muutenkin.
Pelottaa ajatella miten kauan olen ollut "epäkunnossa" ilman että kukaan huomasi. Ainakin seiskaluokasta asti. Silloin olin ihan vitun tohjona syystä jos toisestakin. Ja kas kummaa, minusta kasvoi tekohymyjen maailmanmestari.

How can you know I'm hurting
if you can not see my pain?
To wear it on my body
tells what words can not explain.

Toimiva printteriskanneri ois ihan vitun mukava. Varsinkin printteri. Tahtoo askarrella. :(
Avatar oli mahtileffa, ihan pikkuista pakanasydäntä puristi katsoa sitä. <3
Hedelmätoffeesta ei iskenyt läskiangsti, hassua kyllä. Ehkä se on se että tiedän että toffeeta on helvetillistä yrittää oksentaa ja tajuan välttää sitä.
Sitäpaitsi mä en eilen syönyt mitenkään liikaa enkä tänäänkään oikeastaan niin sain ihan rauhassa mutustaa sen. Joo.

Anoreksia ja bulimia ei ole sairauksia niin kauan kuin niistä ei tee sellaisia. Sitten kun alkaa muu elämä oikeasti kärsiä ja kroppa poksahdella niin sitten on kyllä syytä alkaa syömään. Sen takia mä kai tossa yritin ainakin jonkin aikaa olla täysin asiallisella linjalla, huomasin että aloin panikoida syömisistäni liikaa enkä ajatellut mitään muuta. Ja koko ajan huimasi ja paikkoja särki. Mutta nyt on taas paremi ja jatkelen vähän terveemmällä linjalla, ehkä siihen 1000 kalorin pintaan, ei niin tarkkaa kun en laske mutta noin suurinpiirtein. Ainakin alle 2000. :3

Mozilla firefox ei toimi. Vituttaa kun joutuu jollain ruton IE:llä vääntämään... Kamalan hidas. D:

Vittu mikä olo. Nappasin sitten sen Pasin flunssan itselleni ja nyt on ääni ihan käheä ja joka paikka tukossa. Ei toivoakaan siitä vatsalihasrääkistä tänään, mikä ei yhtään helpota mun tänhetkistä läskikompleksia. :(
Hermostuttaa jotenkin ihan sikana. En tiiä, ehkä se on taas tää et oon tavallaan yksin kun Pasi nukkuu. Yksinolosta on tullut yhtä helvettiä. Silloin mulle yleensä iskee ahmimiskohtaukset ja kaikki. Toisaalta liika sosialisointi ei ole hyvä sekään. Silloin iskee paniikki. Miten päin tässä nyt sitten pitäisi olla, tiedä häntä.
Laihdutuksen suhteen olen ainakin motivoitunut. Aamupaino 68kg. Nestettä lähtenyt vain mutta kyllä mä tästä vielä kutistun taas. :) Ensin takaisin siihen 66:n missä olin yhdessä vaiheessa, sitten 65, ja sitten sinne kuuteenkymppiin...
Ei vittu tää flunssainen olo on rasittava, tuntuu kuin pääkin oisi täynnä räkää kun ajatus ei kulje yhtään. -.-'
Taidan jättää syvällisemmät pohdinnat myöhemmäksi ja painua silppuamaan lehtiä ja askartelemaan mun vihkoa. Toisaalta se lehtien silppuaminen varmaan masentaisi nyt ihan sikana. Vitun hammastikkuihmiset, miksi mun pitää olla tällainen sotanorsu.

Haluan olla kuin pikkuinen paju joka huojuu tuulessa
kauris
linnunpoikanen joka opettelee lentämään
jotain pientä ja kaunista
Kenties ulkomuotoni sitten vastaisi sisintäni.
Pieni, hieman avuton ja eksyksissä.

***

Taas on ihan hyvä olo. Näin kyllä unta että söin kolme lautasellista maksalaatikkoa jajajaja.. hrr. Ihan sikana kaikkea paskaa.

Aistiherkkyyden vuoksi AS-henkilön ruokailutottumukset ovat usein erilaiset, eli syöminen saattaa kestää kauan, tai sitten jopa ahmien. Myös ruokailun sosiaalinen tilanne ja muut seikat, kuten se, että ei jaksa pitää kiinnostusta vain syömisessä (tai sitten kiinnittää siihen liikaa huomiota). Keskittymisen häiriöt ja neuroottisuus, "pakkomielteineen" ovat melko yleisiä, mutta niitä ei tarvitse välttämättä ajatella erillisinä Aspergerin oireyhtymästä, eikä niitä edes ole kaikilla AS-henkilöillä.

Autismin kaltainen omiin maailmoihin uppoaminen on AS-henkilöllä yleistä. Tylsällä oppitunnilla tarvitsee vain kiinnittää katse sopivaan paikkaan ja lähteä matkalle oman pään sisään. Kiinnostavilla oppitunneilla AS-nuori taas saattaa olla hyvinkin tietäväinen ja aktiivinen. Esimerkiksi jos erään AS-nuoren kiinnostuksen kohteena olisivat esim. jalot lehtipuut, ja biologian tunnilla olisi se aiheena, saattaisi AS-nuorella olla suurikin hinku päästä luennoimaan asiasta.

Asperger-henkilöt joutuvat usein kokemaan kiusaamista ja syrjintää lapsena, teini-iässä sekä opiskelu- ja työpaikoilla. Jo työnsaanti voi olla vaikeaa sosiaalisten vaatimusten vuoksi, vaikka AS-henkilö olisi hankkinut alan koulutuksen jä hänellä olisi hyvätkin tutkintopaperit.

Monia AS-lapsia kiusataan muun muassa koulussa erikoisuutensa takia. Tyypillinen kiusaamista aiheuttava ongelma heillä on se, että he eivät usein luo muiden samanikäisten kanssa vertaiskontakteja, eli eivät koe niin suurta tarvetta kuulua johonkin vertaisryhmään, ja ovat näin enemmän yksin. Vahvaluonteinen, vahvamielipiteinen ja näennäisesti ulospäinsuuntautunut, mutta kuitenkin sosiaalisesti muita kyvyttömämpi AS-oppilas saatetaan luokkayhteisössä kokea oudoksi ja hän saattaa olla helppo kohde muun joukon ärsytettäväksi. Toisaalta hiljainen, omissa oloissaan viihtyvä, omituisia rutiininomaisia tapoja omaava sulkeutunut AS-oppilaskin on kiusaajille helppo maalitaulu. Tällaista yksinäisempää oppilasta on helpompi kiusata.

Asperger-henkilöt ovat varsinkin nuoruudessa ja nuorella aikuisiällä muuta väestöä alttiimpia mielenterveydellisille ongelmille, kuten masennukselle ja ahdistuneisuudelle

AS-henkilöiden mielenkiinto on usein keskittynyt tiettyihin intensiivisiin harrastuksiin. Ne saattavat vaihdella pidemmällä aikavälillä jonkin verran, mutta intensiivisyys on aina huomattavan voimakasta. Harrastukset saattavat kehittyä jopa pakkomielteisiksi, ja AS-henkilö saattaakin katua jälkeenpäin kaikkia niitä tunteja, jotka tuhlasi esimerkiksi levykokoelmansa uudelleenjärjestelyyn tai vastaavaan – erityisesti syyllistämisen kautta. Harrastuksena ovat usein lentokoneet, tietokoneet, shakki, fysiikka, kemia, mittaaminen, kartat, historia, tähtitiede, musiikki tai melkein mikä tahansa, missä olennaisena osana on järjestelmällisyys.

Mikäli AS-henkilö pystyy yhdistämään jonkin mielenkiintonsa kohteen ja työnsä, hän saattaa edetä työelämässä pitkällekin. On olemassa AS-henkilöitä, jotka suunnittelevat taloja tai ovat tekemisissä laivojen tai veneiden kanssa. IT-ala työllistää monia AS-henkilöitä, joiden mielenkiinto on suuntautunut tietokoneisiin tai tietoliikenteeseen. Armeija on joillekin AS-henkilöille kotoisa paikka tiukkoine rutiineineen ja sääntöineen, ja se saattaa tarjota mukavan työpaikan, johon yhdistyy turvallinen ja vakaa ympäristö. Koulu voi olla turvallinen ja mukava paikka AS-henkilölle. Luonnontieteet voivat vetää AS-henkilöitä puoleensa. AS-henkilöt menestyvät usein myös taiteen saralla.

”Olen huomannut, että Asperger-henkilöt ovat persoonallisuudeltaan muun muassa rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto. Heidän älyllisiin kykyihinsä kuuluvat poikkeuksellisen hyvä muisti, innostus ja tietämys erityisistä kiinnostuksen kohteista, omaperäinen ajattelutapa, hyvä mielikuvitus ja ainutlaatuinen kyky ajatella visuaalisesti. Nämä luonteenpiirteet eivät koske vain Aspergerin oireyhtymää, mutta vahvistuvat sen ansiosta” (Attwood 2007, 215).

Hän tuntee usein kokevansa asiat hyvin objektiivisesti, eikä ymmärrä miksi toinen saattoi loukkaantua hänen huomautuksestaan. Muiden ihmisten matkiminen on myös joillekin AS-henkilöille helppoa, koska he eivät ole intuitioidensa vankeja seuratessaan muiden käytöstä vaan huomaavat maneerit helpommin. Toisaalta he voivat huomata myös muita asioita, jotka jäävät ehkä muilta huomaamatta ja saattavat osua juuri arkaan paikkaan – ehkä puolivahingossa sanoen, loukaten tai piristäen jopa tarkoituksella.

Kaoottiset tilanteet, kuten isot juhlat, ovat usein vaikeita. Puhelimessa puhuminen saattaa tuntua AS-henkilöstä vaikealta, koska on vaikea tietää, milloin on oma vuoro puhua tai milloin puhelu tulisi päättää.

Aspergerin oireyhtymä näkyy usein huumorissa. AS-henkilöllä on usein omalaatuinen huumorintaju ja hän nauraa asioille, joita muut eivät pidä hauskana. Hän uppoutuu usein ajatuksiinsa ja saattaa ilman ulkomaailmalle näkyvää syytä alkaa nauraa, usein vieläpä täysin väärässä paikassa. Naurun (kuten joskus myös itkun) hallinta on vaikeaa eikä naurusta välillä ole tulla loppua. AS-henkilö saattaa myös usein olla se, joka tajuaa vitsin viimeisenä.

1. Kiinnostus ja uppoutuminen yhteen tai useampaan stereotyyppiseen ja rajoittuneeseen kiinnostuksen kohteeseen, kiinnostus on epänormaali joko intensiteetiltään tai kohteeltaan
2. Ilmeisen joustamaton pitäytyminen erityisissä, ei-funktionaalisissa rutiineissa tai rituaaleissa (partakoneenterien käyttöjärjestys, suihkussa peseytymisjärjestys, syöminen on helpompaa kun noudattaa aina samaa kaavaa ja kalorimäärää eikä joudu raahatuksi ulos syömään... Sitten on tämä "En mä voi tätä juttua tähän päiväkirjaan kirjoittaa, pitää etsiä se toinen" jajaja...)
   
3. Stereotyyppisiä ja toistuvia motorisia liikkeitä, kuten käsien tai sormien taputtelu tai heiluttelu, tai monimutkaiset koko vartalon liikkeet (käsien hierominen ja väänteleminen minulla ollut ala-asteesta lähtien. Ja varpaiden naksuttelu.)
   

"Käytit testin tekemiseen 7 minuuttia 52 sekuntia ja testipistemääräsi on 128 eli sinulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma.

Asperger testin tulos vaihtelee asteikolla 53 - 159 ja vastausten keskiarvo on tällä hetkellä 97. Tämä testi ei riitä lääketieteellisen diagnoosin tekemiseen!"

Tämäpä oli jännää, pitää katsoa wikipediasta. :O

"Asperger-henkilöt kokevat usein kasvokkain tapahtuvat sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteet kuormittavina etenkin silloin, kun keskustelussa on monta osapuolta. Vapaamuotoinen sosiaalinen yhdessäolo ei ole Asperger-henkilöillä yleensä yhtä keskeisessä asemassa kuin valtaväestöllä, vaan he viettävät aikaansa mieluiten omien harrastustensa ja mielenkiinnon kohteidensa parissa.

Aspergerin oireyhtymä ilmenee kodin ulkopuolella erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmina yleensä jo ennen murrosikää. Siihen kuuluu myös joukko muita oireita, joiden esiintyvyys ja voimakkuus on kuitenkin tapauskohtaista. Asperger-henkilöillä on myös muita useammin tarkkaavaisuushäiriöitä.

Aspergerin oireyhtymästä kärsivä saattaa olla sosiaalisesti yhtä "sokea" kuin täysin autistinen henkilökin. Sosiaalisesta sokeudesta kärsivä ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä hymyn tarkoitusta eli onko se iloinen, vahingoniloinen vai ilkeä hymy tai ei huomaa koko hymyä. Hän ei aina huomaa, että häntä pilkataan epäsuorasti ja saattaa jopa nauraa pilkkaajien kanssa yhteen ääneen.

Toisaalta taas AS-henkilöllä saattaa olla yliherkistynyt taipumus tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä. Hän voi oppia eri ilmeiden merkitykset pieniä vivahteita myöten. Myös elekielen tulkinnan vaikeus voi johtaa sosiaaliseen ylivarovaisuuteen ja ylitarkkaan tulkintaan, johon ilmekirjon ylihallinta ja tuntemus perustuvat. Joillakin Aspergerin syndroomaisilla, erityisesti AS-tytöillä, mutta joillain pojillakin, on mielenkiinnon kohteena erilaiset henkilöt persoonineen.

AS-henkilöillä on yleensä joitakin kapea-alaisia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, joista he ovat erittäin kiinnostuneita ja tietävät hämmästyttävän paljon. Tyypillinen Asperger-poikalapsi esitelmöi mielenkiintonsa kohteista paljon. Aluksi kuuntelija monesti pitää tätä vain positiivisena, voihan näiden tuokioiden aikana saada tietoa hyödyllisistä asioista, mutta voi olla, että Asperger-henkilö ei ymmärrä lopettaa ajoissa, jolloin kuuntelija tuskastuu ja kyllästyy yksityiskohtaiseen esitelmöintiin eikä lapsi sosiaalisen sokeutensa tähden voi ymmärtää, että esitelmöinnin pitäisi jo loppua. AS-ihmisten taipumuksia valtavaan mielenkiintoon jotakin yksittäistä asiaa kohtaan ei kuitenkaan pitäisi tyystin yrittää kitkeä pois, vaan hänelle olisi kohteliaasti kerrottava, että niistä voi olla hyötyä, mutta niistä kertominen muille täytyy pitää kohtuullisena. Tällaisia ominaisuuksia voi aikuisiässä hyödyntää työelämässä. Asperger-ihmisiä työskentelee paljon yliopistoissa heitä kiinnostavien alojen innokkaina tutkijoina osaksi siitä syystä, että akateemiset yhteisöt sietävät erilaisuutta. AS-henkilöillä on usein tavallista laajempi sanavarasto, ja mekaaninen lukutaito on hyvä. Toisaalta sanan etsimiseen voi mennä aikaa. Ulkolukumuisti on hyvä, mutta työmuisti voi olla heikompi. Aspergerin oireyhtymä ei ole siis välttämättä heikkous, vaan myös vahvuus.

1. Laadullisia poikkeavuuksia molemminpuolisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja viestinnässä
2. Epätavallisen intensiivisiä, seikkaperäisiä harrastuksia tai rajoittuneita, toistuvia ja kaavamaisia käytösmalleja, mielenkiinnon kohteita tai toimintoja
3. Kielellisessä tai kognitiivisessa kehityksessä ei merkittävää yleistä viivästyneisyyttä.
4. Motorinen kömpelyys on tavallista; tämä ei ole ehdoton tunnusmerkki. Ei kuitenkaan kaikilla."

Herranjumala miten paljon tuttua löysin tuostakin...
Parempi olla miettimättä liikaa ettei ihan luulosairaaksi ala mutta aikamoista settiä... :D

Beckin masennustesti:

"Käytit testin tekemiseen 3 minuuttia 14 sekuntia. Testipistemääräsi on 53.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon."

:DDDD Jumalauta. Onneksi on nyt taas menossa parempaan suuntaan...

Nostin vähän tän ihmiskeppikansioni tasoa. :D Nyt tallennan sinne vain kuvat jotka on myös taiteellisesti kiehtovia. ^^ Ja nätit hiukset ja kasvot jne. Ja vaatteet.
Tykkään hirmusti semmoisesta tietynlaisesta pehmeästä, kotoisasta tunnelmasta kuvissa. Yhtä aikaa lämpimästä ja viileästä, semmoisesta... rauhallisesta ja kiireettömästä.
Sillä mielellä mä nyt taas aloittelenkin tätä laihista. Olen tarpeeksi hyvä syömään ja ottamaan ihan rauhassa. Olen ihana jo nyt, mutta haluan olla vielä ihanampi. Täydellisestä en edes unelmoi koska se on typerän utopistista ja täydellisen epätodellista. :D
Haluan lähinnä kiinteytyä, ja se hoituu liikunnalla. Kiloja on karissut jo ihan mukavasti mutta kun nahka roikkuu päällä niin ei olle kiva.

All hail photoshop
the god of plastic faces and tiny figures
Glowing eyes
Paint the pain away
make my pimples and pores dissapear
not to mention the clumps of fat
All hail photoshop
and the kingdom of barbie dolls and fake smiles.

I don't wanna be like them
I want to be me
I'm good enough to eat.

Okei, tein suunnitelman. Saan periaatteessa syödä aina kun on NÄLKÄ, mutta en silloin kun tekee vaan mieli. En ala laskea kaloreita, tiedän että siitä tulee vaan turhaa paniikkia..
Sunnuntaisin uimaan, joka toinen päivä vatsalihaksia sen verran kuin jaksaa ja perjantaisin kunnon löhömässypäivä. :) <3 Eli aika terveellä linjalla mennään.
Nyt söin porkkanan ja mukillisen vihreää teetä (senkin juonti pitää ottaa taas tavaksi). Katsotaan jos vielä tulee nälkä niin sitten puputan mysliä mutta en mä usko että ennen sitä hoitsun aikaa kamalasti mitään tarvitsee. ^^
Edelleen ihan hyvä fiilis.

Every day that I succeed, I get one day closer to my goal.

Aion jatkaa painonpudotusta edelleen. Aion tosin tehdä sen terveesti, ilman turhaa itseni ruoskimista, kohtuunormaalilla ruualla (joskin monipuolisemmalla, ja liikunnan lisäämisellä). Lopetan taas jos alan ahdistaa itseäni ja haukkumaan läskejäni päässäni.
Nyt minulla on hyvä olo tämän päätöksen ja kaiken suhteen.
Älkää pilatko sitä, älkää tuomitko.

Nyt mussuttamaan mysliä pikkuisen ja sitten suihkun kautta nukkumaan, huomenna aikaisin käynti hoitsulle! ;)

Näin unta että olin aivan helvetin laiha. <3 Juuri semmoiset ihanat hammastikkujalat, lantioluut paistoi läpi, söpöt pikku käsivarret jajajajaja... Agh. Tavallaan helvetin ihana uni, tavallaan tosi kamala, koska nyt en osaa suhtautua tuohon laihduttamiseen niin vitun mitenkään.
Minulla oli myös jumalaton viilto reidessä. Siitä ei tullut verta eikä se ollut yhtään kipeä. Tuijotin ja tökin sitä vanupuikolla ja hihittelin itsekseni. Sitten tikkasin sen itse pinkillä langalla.
Hmmhmm. :D

Tahtoo Irlantiin.
Jumalauta. Ei oikesti voi olla näin paha koti-ikävä, tuntuu taas siltä että alkaisin varmaan itkeä jos nyt kuulisin irkkumusiikkia. En käsitä mikä siinä paikassa on.
Kai se syboloi mulle luontoa, rauhaa, ehjää perhettä, vapautta, matkaa...

Rauha tulee verkkaan tipahdellen
tipahdellen aamun hunnuista alas
sinne missä sirkka sirittää

Söin puuroa. Aika paljon vieläpä. Yritän tässä tolkuttaa itselleni että mun ei TARVITSE tuntea syyllisyyttä ja pahaa oloa syömisestä, jostain mikä on elämisen kannalta välttämätöntä. Eihän siinä ole mitään järkeä. Toisaalta, ei mun päässäkään ole mitään vitun järkeä ja se jos mikä huolettaa. I can do this, for fucks sake! I really can! Haluan parantua. Ongelma on vaan että välillä en jaksa, en aina edes tahdo. Kai mä vihaan itseäni liikaa. Tunnen että ansaitsen tän. Tavallaan taas en kestä enää yhtään pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa. Tiedän että mussa on PAKKO olla jotain hyvää, vaikka siltä ei tunnukaan, koska miksi muuten mulla olisi ystäviä ja maailman ihanin poikaystävä.
Ehkä joskus järkeilylle on aikansa, ehkä joskus on hyvä jättää tunteet rauhaan ja keskittyä elämiseen.

Vähän ahdistaapahdistaa.
Söin porkkanan, kupillisen kahvia maidolla ja vihreää teetä.
Nälkä. Lisää teetä. En TASAN syö ennen puoltapäivää.

"Syömis- ja ruumiinkuvahäiriöt on kirjaimellisesti sitä ettei nähdä metsää puilta. Ruumiin vihaaminen kumpuaa jostain muualta kuin itse ruumiista, kuten rakkaus- ja hyväksymisvajeesta elämän murroskohdissa. Ja tämä on fakta. Elämän realiteetit ja tärkeät asiat jäävät vähitellen enemmän ja enemmän sivuun. Hampaita kiristellen kauneuteen ja laihuuteen pyrkiessä elämä pelkistyy yhteiskunnassa sosiaalisesti rakentuneiden ihanteiden loputtomaksi jahtaamiseksi ja epätäydellisyyden tilaksi, orjuudeksi, syvä vapauttava ymmärrys ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta unohtuu. Mun syömishäröilyssä on kyse juuri yksinäisyydestä, hyväksynnän ja rakkauden puutteesta, aikuisuuteen siirtymisen ja identiteetin rakentamisen vaikeudesta, ja ennen kaikkea itsen ja elämän kohtaamisen pelosta. "

Tekee taas niin mieli oksentaa.
Olen syönyt ihan liikaa. Täysin turhaa tavaraa, vaikka ei ole ollut nälkäkään. Ällöttää.
Peiliin katsominen on taas aivan helvetin turhauttavaa ja raivostuttavaa.
Löydän kuvajaisestani vain vikoja, läskiä ja turhaa löllyvää osaa.
Oksettaa katsoa sitä.
Haluaisin vain olla laiha.
En hoikka
en kurvikas
LAIHA.
So fucking skinny it hurts.
Beautiful and pure, free of all this weight hanging on my body.

Olen syyllinen näihin kaikkiin ongelmiin
rahareikä
piloille lellitty prinsessa.
Vitunmoinen kusipää joka osaa vaan inistä.

Ihan vitun hirveä olo taas.
Tekee mieli vääntää uuni täysille ja kömpiä sinne, vetää kaikki vitun lääkkeet napaan, viiltää itsensä niin vitun auki että on aneeminen seuraavat kaksi kuukautta, hakata itsensä tohjoksi, iskeä veitsi kädestä läpi.
Vitun itsetuhovietti.

Olen ehjä, olen rikki. Kenties vain näennäisesti ehjä, en tiedä. Kenties olen joskus oikeasti OK, enkä vain esitä. Joo, olen. Silloin kun on jotain mistä innostua. Mutta nyt... Lähes aina kun olen yksin... En oikein jaksaisi mitään. En jaksa lukea, liian vaikeaa tekstiä kaikki kirjat täynnä. Tai ainakin kaikki tuntuu juuri nyt kovin vaikealta. Piirtäminen. Ei sekään. Ei nyt. En jaksa raahautua metsästämään penaalia ja papereita tästä sekamelskasta. Ja mitä muka piirtäisin? Nyt on niin hiton tyhjä olo että en varmaan voisi muuta kuin jättää paperin tyhjäksi.
Sain laitettua kevätkääryleet uuniin.
Se kävi yllättävän helposti ja hermostuksetta nyt kun kukaan ei ole katsomassa. Pasi nukkuu.
Hassua.
Haluaisin olla osastokunnossa.
En tällainen näennäisen terve hermostuksen ja masennuksen vyyhti joka ajattelee liikaa. Ihan oikeasti naksahtanyt, viittä vaille itsemurhavalmis, maailmaa ja itseään vihaava taiteilijanalku kytee sisällä, välillä koputtelee päästä ulos. Se puoli minusta tietää että minusta tuskin koskaan tulee mitään. Minä tiedän, että olen jo jotain. Joillekin ihmisille tärkeä... minullakin on monia minulle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä ja asioita. Mutta... Jotenkin vain...
En osaa selittää tätä.
Olen vaan ihan helvetin sekaisin, tuntuu että ajatukset kiertää samoja ratoja kuin pakotettuna enkä saa sykliä rikottua.

"The mirror hurts more than starving"
"but food is good, it keeps you alive"
"Do I want to be alive?"
"You have to"
"Why?"
"Because you don't want to leave so many loved people behind"
"Would they really notice that I was gone? Do I only exist for others?"

Tätä rataa.

Tappakaa mut, tuhotkaa mut, ennen kuin teen sen itse.
Viiltäkää, raiskatkaa, särkekää, polkekaa.
Ihan vain että saan pistää hanttiin tai nauraa hyvin psykoottisesti.
Ihan vittu mitä vain että tuntisin muutakin kuin tämän vaimennetusti jyskyttävän hermostuksen.

En ole koskaan pienen elämäni aikana osannut sanoa ei.
Tämä on vain kausi kun opettelen sitä. Kenties hieman liioitellustikin.
Pelkään olla se selkärangaton paska joka antaa kaikkien kiusata itseään lyömättä takaisin.
Serkku tukisti, pakotti antamaan nukenvaatteeni.
Äiti pakotti syömään lisää vaikka ei ollut nälkä, samoin mummi.
Mummi pakotti sosialisoimaan. Kuten kaikki muutkin sukulaiset.
Koulukiusaajat yrittivät pakottaa sulautumaan massaan. Pakottivat vihaamaan itseäni, sulkemaan vihani sisälleni. Kuten kaiken muunkin.
Vihaan niin monta asiaa. Itseäni kenties eniten.
Haluan lakata vihaamasta itseäni ensin, kohdistaa tämän vitun raivon johonkin muualle. Kenties sitten rauhoittuisin.

Älkääkä saatana kuvitelko että on vain yksi tapa olla vahva.
Miettikää missä kunnossa itse olisitte tän paskan jälkeen.

Antakaa mulle auto - ei, talo - romutettavaksi. Antakaa jotain mitä pistää täysin maan tasalle, tohjoksi. Lähettäkää takaisin varhaiskeskiajan taistelukentälle. Siellä saisi olla rauhassa. Vihata, purkaa sitä, miettimättä sen kummempia.

Tää on kanssa kai joku epävakaan piirre, en käsitä miten muut tuntee eikä mua totta puhuen kamalasti kiinostakaan.
Potentiaalinen massamurhaaja siis täällä kaiketi.

Mua ärsyttää kun ihmiset pitää mua jonain heikkona pellenä kun olen temperamenttinen, herkkä ja tykkään vittu huutaa ihmisille ja saada hepuleita.
Eiköhän se tällä patoutumien määrällä olisi ihan vitun oikeutettua.
Olisi niin ihanaa vaan haukkua joku niin vitun maanrakoon, huutaa sille kaikki paska niskaan, saada se kiemurtelemaan vittuunnuksesta ja kaikesta siitä mitä mä olen kantanut sisälläni ties miten pitkään. Pumpata se täyteen tätä mätää joka virtaa suonissani.
Vittu mua ei kiinnosta mikään teennäinen rauhallisuus.
En HALUA olla tyyneyden perikuva.
Haluan olla ukkosmyrsky.
Tyrskyt rantakallioilla.
Riehuva tulipalo.

Syömishäiriöstä parantumisen symboli.
Olisi hieno potku perseelle tuommoinen kyllä...

Loppupäivän oon taas syönytkin ihan normisti.
Ja on käsittämättömän läski olo, en käsitä miten saatanassa pääsen tästä yli...

Oksensin sit kuitenkin.
Ainakin osa tuli ylös. Leivästä en menisi vannomaan, ruisleipä on vähän mitä on oksentaessa.
Haluan tuommoiset jalat ja masun kuin kuvan tytöllä. aivan ihana. <3 Semmoisen pehmoisen hoikkalaiha, keijuvartalo jossa luut ei törötä liikaa. :)
Onko liikaa pyydetty?
Saanko jatkaa ruokavammailuani tuohon pisteeseen asti?
Olen varma että pystyn siihen.
Ajatus siitä että joskus minäkin voin olla tuommoinen söpö ja pieni antaa ihan uskomattomasti voimia... Olen niin kyllästynyt tähän keskivertokroppaan. En yksinkertaisesti tunne sitä omakseni, vähän niin kuin jotkut kokee syntyneensä väärän sukupuolen ruumiiseen...
Omituista.

Inhoan sitä tunnetta kun vannoo herätessään itselleen että ei syö mitään ennen iltapäivää kun on pakko... Ja sitten saatana ei hallitse itseään ja mussuttaa ruisleivän SUKLAALEVITTEELLÄ, ja vielä muutama karkki siihen päälle.
Hyi vittu mikä norsu.
Hyi vittu
vittu
vittu.

Vittu mä haluan olla laiha saatana. Mikä siinä on niin vitun vaikeaa käsittää. Mä haluan vaan vittu 6 kiloa tätä vitun ihraa pois. Miksi vitussa mä olen ollut aina tässä normaalipainossa ja ylipainossa. Miksi mä olen aina ollut se pyöreä, kurvikas tai seksikäs? Mä haluaisin niin olla vaihteeksi kaunis. Mua kyrsii aivan jumalattomasti.
Vihaan näitä reisiä, olkavarsia ja mahaa.

Voi jumalauta. Kun taas on saatana turhaa oksentaakaan kun aikaa meni tässä märehtiessä.
VITTU!
EI JAKSA.

Aika kivojahan täältä pöytäköneen uumenista näemmä löytyy... <3<3 Osa uutta ja joillekin ehkä tuttua, osa vanhaa joita en itsekään muista piirtäneeni. :DD