Blood, spit and vomit

Mun käsi joskus silloin alkuaikoina. Mä totta puhuen vähän säikähdin kun taas löysin tän kuvan ja katsoin kättäni sen jälkeen.

Miten näitä arpia on nyt näin paljon?

Mäkin tahdon olla tuollainen pieni ja kaunis ja söpö. Oon tällainen saatanan sotanorsu, vihaan mun kroppaa.

Mut joo, kaikesta virastopaskasta huolimatta ollut ihan jees päivä. Kivat löhöilyshortsit ja siiderin sain, ja vihdoinkin sossu hyväksyi paperit ja tälleen.

Ainoo mikä ahdistaa niin on läskit.
Ja se että saanko sen kämpän, vittu paree ois...
Ja haluun M:n jo tänne... <3

Oon aika innoissani torstaista jo, veikkaan että tulee ihan kivaa. :) Ja toivottavasti tulee iloisia uutisia sieltä hyvinkäältä sen kämpän puolestakin...

...Vittu Kaiku on söpö. <3

Kauhee hinku saada tatskoja ja läväreitä ja kaikkea ihanaa. <3<3<3 Voivoivoi....

Mut juu, tällä hetkellä semmoinen ikävän epätodellinen ja irrallinen olo. Lasikupla-ilmiö. Ihan kuin en olisi omassa kehossani ollenkaan... Ja tiedän tasan tarkkaan että takaisin siihen normaalitilaan mut vetää tästä vain ja ainoastaan fyysinen kipu... Perhana. On viillästyttäntyt vähän oikeastaan koko päivän, mutta nyt se halu jotenkin vaan kasvaa ja kasvaa vaikka ei edes varsinaisesti masenna tai mitään. Se on vaan tää epätodellisuus joka häiritsee mua nyt.

Mun ei tee YHTÄÄN mieli nukkua... voisinpa vaan kirjottaa ja hörppiä kahvia koko yön... <3

Vanha novellintynkä, jonka aikoinani postasin jonnekin foorumille... :D törmäsin siihen taas ja tykkäsin yllättävän paljon, joten laitan sen nyt tähänkin.

***


Yksiössä on hiljaista kuin ruumishuoneella. Kenties se tämä paikka onkin, viimeinen leposijani. Kuin myös paikka jossa ensimmäisen kerran tunsin eläväni. Kun pääsin edes hieman omilleni, pois valvovien silmien alta.

Ainoa valonlähde on verhojen välistä tihkuva kylmä talviaurinko. Ilmassa leijailee pölyä, sen näkee selkeästi valosuikaleissa. Se pyörteilee niin kevyenä, rauhallisena, että voisin tuijottaa sitä ikuisuuden.
Minun oloni oli kaikkea muuta kuin kevyt ja rauhallinen. Paitsi että tunsin itseni auttamattoman ylipainoiseksi, rintaani raastoi ahdistus. Kuin hirttoköysi kaulani ympärillä. En ole hyvä ihmisten kanssa, kammoan sosiaalisia tilanteita. Mutta en pärjää yksinkään.

Olen liian heikko noustakseni sohvalta. Joka paikkaa särkee. Minua pelottaa.
Pelottaa se etten jaksa liikkua tänään, pelottaa se että en enää koskaan nouse tästä. Kaikista eniten kenties se ettei kukaan huomaisi kun olen poissa.
Ironista kyllä, mutta olen liian iso huomattavaksi. Ja liian pieni. En minkään kokoinen. Keskiverto. Harmaa hiirulainen joka ei koskaan päästä ääntäkään, jota kukaan ei huomaa. Toivoisin niin että joku ymmärtäisi. Että uskaltaisin laskea muurini alas. Avata verhot ja päästää valon sisään.
Mutta en pysty.
Käteni - henkiset ja fyysiset - ovat aivan liian heikot rikkomaan tai siirtämään mitään. Olen itse tuhonnut ne. Molemmat ovat syvien, verta vuotavien ja märkivien haavojen peitossa. Mustelmilla. Ruhjottuja. Tuhoan itseäni hiljakseen sekä sisältä että ulkoa.
Vahingoitan itseäni lähes jokaisella mahdollisella tavalla.
En syö. Jos syön, oksennan.
Hakkaan itseni mustelmille, viillän, raavin, poltan.

Olen väsynyt tähän elämän irvikuvaan mutta pelkään kuolemaa. Olen jumissa jossain täysin absurdissa välitilassa, jossain missä millään ei ole väliä, maailmassa jossa kyyneleet ovat hiekkapaperia ja ruoka pahinta myrkkyä.

***

No niin, piti näköjään vaihtaa vanha tekstieditori käyttöön että pystyy päivittään tätä paskaa. :D Meni meinaan jumiin tuossa tää blogi, ei tosiaan pystynyt hetkeen päivittämään ollenkaan.

Ropecon meni kivasti. Energiajuoman avulla pysyi mainiosti pystyssä ja törmäsi uusiin kivoihin ihmisiin (hihihi M <3<3<3<3).

Olisipa jo torstai, saisi tietää siitä kämpästä yms yms yms... menee hermot tän venaamisen ja vittumaisen paperisotimisen kanssa... Vitun sossu oikeasti, tekee asioista ihan viiiiiituuuun vaikeita saatanan vittu perkele. Teurastan. Jotain saatanan hiekkapilluja sielläkin töissä.

Vihaan hyttysiä. :( Vasen jalka ihan turvoksissa kun se pisteltiin puhki conissa. Perhana kun tuntuu taas ettei tuu mistään mitään.

Niin juu, vois tietty olla ihan jees ottaa aamulääkkeet niin sit ehkä tuliskin. 8)

Ahdistanut taas jonkun aikaa siinä määrin ettei mitään rajaa.
Ei tosta mun ja Susan säädöstä tuu ainakaan vielä yhtään mitään. Pää lahoaa niin tehokkaasti etten pysty sitoutumaan juuri nyt yhtään mihinkään. En oikein edes elämiseen, saati sitten parisuhteeseen.

Äiti, et vissiin huomannut kun kävit tänään täällä mutta mulla on tosiaan pari aika ilkeän näköistä viiltoa ranteessa. Muistona hetkestä jona mun olisi ehkä ollut parempi kuolla.
Mutta tässä sitä vielä ollaan.
En tiedä onko hyvä vai huono juttu. Huono ehkä siinä mielessä etten oikeasti tahtoisi olla, ja siinäkin että mun olisi ehkä muiden mielestä parempi olla lukkojen takana. Hyvä ehkä siksi koska nollacokis on hyvää ja... nojoo.

Osaisinpa olla syömättä ja vaan kuihtua pois mutta kun oon tällainen saatanan mussuttaja että vedän naamaani kaiken minkä näen.

Mut joo, Kraftwerk on loistobändi. <3

Mä vihaan tätä kun elän aina pilvilinnoissani, suunnittelen asioista kaiken muun mahdollisen paitsi rahoituksen. Mistä mä kuvittelin repiväni kämppäänkin rahat. Säästäväni sossun tuista? Myymällä vitun rumia maalauksia?

Vittu mä muutan jonnekin sillan alle jonkun spurgun kanssa kohta.

Haluun Pasinkin takaisin.

Tai en mä tiedä, oikeastaan mä en jaksaisi elää ollenkaan. Oon tällainen säälittävä luuseri.

Mutta eikö taiteilijan tehtävä ole unelmointi?

Sisustusideoita tunkee päähän sellaista tahtia ettei meinaa perässä pysyä. Herranjumala. :D Näin siis jos asuisin yksin eikä ois ketään vineemässä sisustuksesta:

Aattelin et voisin ottaa työpöydäksi sen vanhan purotiellä olevan... Mä tosin vetäisin sen spraymaalilla punamustaksi. Pöytälevyosa punaiseksi (ja poikkipuut siellä alhaalla), reunukset ja jalat mustiksi. ^^

Ja sit jotkut pystyraitaiset punamustat pimennysverhot niiden valkoisten läpikuultavien lisäksi. Juu
.
Ja sit en laittais työpöytää siihen ikkunan eteen niin kuin mulla on aina ollut, vaan sängyn. Tekisin leveän ikkunanlaudan siihen, pitäisin jalkoja siinä päässä sänkyä. Toimisi samalla läppäri- ja yöpöytänä se. :)

Kirjahyllysysteemistä sellainen että hommaa sellaisen kohtuumatalan lipaston ovilla joista ei näy läpi... Tunkee sinne lehtiöt ja muut. Ja sitten kirjoille mustat seinään pultattavat yksittäiset avohyllyt... Muutama rivi sellaisia. Ja jotkut hauskat kirjatuet.

Vaatekaapin oviin mä haluaisin ovaalinmuotoiset peilit ja kaappi voisi oikeastaan kanssa olla punainen. Sinne sisälle mä haluan niitä ikean ritilävetolaatikkoja koska mä vihaan pitää vaatteita henkareissa. Ne aina tippuu eikä kaapin koko tilaa saa millään käyttöön. Yhteen laatikkoon alusvaatteet ja sukat, toiseen t-paidat, sitten housut jne... Ja viereen voisi vähän jättää tilaa muutamalle henkarille joihin voisi laittaa hupparit ja villapaidat. :) Eteiseen haluaisin semmoisen naulakon mikä kaikissa leffoissa ja ravintoloissa on, semmoinen pömpeli. Joku metalliväri olisi kiva, kulta tai semmoinen. Tai sitten musta.

Seinille haluaisin vanhoja mustavalkoisia valokuvia, ja jotain tosi psykedeelisiä maalauksia. Pari huonekasvia olisi kanssa tosi kiva juttu. Ja jotkut hauskat värimaailmaan sopivat matot. Seinistä tulisi varmaan valkoiset, paitsi pari seinää voisi vetää punaiseksi niin tulisi vähän ilmettä. :) Ja musta kattokruunu silleen keskelle "olkkaria".

Ja muuta tällaista. Näen ton ihan sieluni silmin saatana. :D