Blog Archive

Sisällön tarjoaa Blogger.
tiistai 11. toukokuuta 2010

Kaikki sanoo että mä olen taiteellisesti lahjakas. Että osaan vähän kaikkea, ja vielä tosi hyvin. Olen alkanut vähän taas epäillä itseäni, entä jos olen ihan semmoinen perus mangaihkudaateini joka ei osaa keskittyä kunnolla mihinkään? Okei, mä tykkään piirustuksistani, ja kirjoituksistani, ja tykkään tehdä niitä (koska en osaa muutakaan), mutta... Mua pelottaa että jumiudun niihin samoihin kaavoihin... Olen jo jumiutunut vähän piirtämisen kanssa. Aina samannäköisiä hahmoja, samoihin tylsiin asentoihin keskelle paperia. Mitäänsanomattomia kasvokuvia, tyhjiä katseita...

Runotkin ovat hyvin samanlaisia keskenään. Niissä toistuu melkein jokaisessa sanat "usva", "untuva", "kastehelmi" tai jotain muuta vittumaisen kliseistä ja paskamaista.

Argh. Art blockit on niin syvältä.

Nukuin taas aivan liian pitkään, johonkin yhteen asti, kun en herännyt siihen kun Pasi nousi (perhanan ninja)... Mä nyt toisaalta olen menkkojen aikaan ihan vitun uninen muutenkin, että syytänpä niitä. Ja sitä että valvoin ehkä johonkin yhteen-kahteen asti... Mutta toisaalta, en mä nyt silti normaalisti noin pitkään nuku vaikka miten paljon valvoisin. :O
Miksi yö on niin paljon kivempi kuin päivä? Miksi mun ei tee iltaisin mieli mennä nukkumaan, ja päivällä haluaisin nukkua valoisan ajan ohi? Oonko mä joku saatanan vampyyri häh?

0 kommenttia:

Kävijälaskuri



Ilmainen www-laskuri

About Me

Oma kuva
Skulljuice
The great minds think alike
Tarkastele profiilia

Lukijat