Blood, spit and vomit

Mitä epävakaa persoonallisuushäiriö merkitsee mulle?
Nyt mä en kirjoita siitä, mitä kaikissa tieteellisissä teksteissä kerrotaan epävakaasta. Mä en puhu muiden sanoin, en tyydy vain bongailemaan teksteistä kohtia jotka osuvat omaan elämääni. Nyt kerron ihan omin sanoin miltä tän kanssa eläminen tuntuu.

-En osaa käsitellä tunteitani niin hyvin kuin "normaalit" ihmiset.
Mä takerrun pikkuseikkoihin, en osaa puhua asioistani, en sanoa suoraan jos tulee vastaan jotain mikä vituttaa. No joo, joskus kun mulla on oikeesti se "haukutaan koko maailma pataluhaksi"-fiilis päällä. Mutta normisti mulla on aika tämmöinen perus japanilainen käyttäytymismalli. Eli turpa kiinni jos joku ei miellytä, ei itketä julkisilla paikoilla, ei pureta vihaa "ylempiarvoisiin" ihmisiin. Sanotaan mielessä kaikkien nimen perään "san" tai "sama" ja ollaan niin vitun asiallista kun keskustellaan kasvokkain.
Ja koska mä pidän nää sisälläni, se viha purkautuu jossain vaiheessa muhun itseeni.

-Mä olen jatkuvassa ristiriidassa itseni kanssa. Tavallaan mä haluan että joku pelastaisi mut tältä paskalta, että joku välittäisi, halaisi, tai pahassa tilanteessa olisi tarpeeksi karski iskeäkseen pakkopaitaan. Tavallaan taas mä en siedä sitä sääliä ja suojelua jota saan osakseni, ja haluan vaan olla itsekseni ja hyväksyä sen häiriön ja haistattaa vitut kaikelle.

-Mun on aivan helvetin hankalaa hoitaa pieniä arkisia asioita ja päätöksiä koska pelkään että sössin ne.

-Itsetunto ihan nollissa, menee melkein 24/7 suoranaisen itsevihan puolelle. Mä vain koen itseni toisinaan ihan täydellisen arvottomaksi ja hyödyttömäksi ihmiseksi. Niin arvottomaksi etten ansaitse edes elää. Enkä toisaalta kuollakaan. Rääkkään itseäni ihan puolitetoisesti, mikä on helvetillinen oravanpyörä.

-Mun on helvetin vaikeaa suunnitella asioita etukäteen, koska fiilikset muuttuu koko ajan.