Blood, spit and vomit

Kuulehan äiti. Etkö sä ole huomannut että mulla on vittu muutakin tekemistä kuin märehtiä sitä teidän avioeroa. Eikö ole vähän itsekästä olettaa että kaikki mun tänhetkiset ongelmat johtuu siitä. Juurihan me todettiin, että olen huono kestämään muutoksia. Ja mitäs nyt on käynytkään?

Uusi asunto uudella paikkakunnalla. Asun yhtäkkiä yksin ja maksan omat ruokani. Sen myötä tavallaan vaihtui kaveripiirikin. En näe S:ää, A:ta ja muita niin aktiivisesti. Kun taas täällä päässä on noi taidekoulun porukat.

Sitten se ero P:stä. Luuletko sä tosiaan että mä olen jo vittu muka päässyt siitä yli? No en. Siinä meni taas yksi tutun ja turvallisen elämän symboliksi muodostunut kiintopiste.

Ja heitetään soppaan vielä yksi ihan sinänsä positiivinen muutos, nimittäin M. Mutta niinhän se meni viimeksikin, tutustuin P:hen juuri teidän avioeronne aikoihin. Monta rautaa tulessa.

Eli olen nyt ihan vitun samassa tilanteessa kuin silloin. Älä saatana oleta että mulla pitäisi olla kaikki hyvin ja että jaksaisin vääntää jotain tekohymyä kun olen taas niin vitun sekaisin tän elämäni kanssa.

Viiltely ja syömishäröily on taas sitä kontrollintavoittelua kaiken kaaoksen keskellä. Sen takia ne on pahentuneet. Tunnen olevani niin virran vietävänä, että on pakko kehittää itselleen joku tuollainen epäterve mekanismi pitää kontrollintunnetta yllä.