Blog Archive

Sisällön tarjoaa Blogger.
perjantai 29. tammikuuta 2010

Oho.

"Käytit testin tekemiseen 7 minuuttia 52 sekuntia ja testipistemääräsi on 128 eli sinulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma.

Asperger testin tulos vaihtelee asteikolla 53 - 159 ja vastausten keskiarvo on tällä hetkellä 97. Tämä testi ei riitä lääketieteellisen diagnoosin tekemiseen!"

Tämäpä oli jännää, pitää katsoa wikipediasta. :O

"Asperger-henkilöt kokevat usein kasvokkain tapahtuvat sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteet kuormittavina etenkin silloin, kun keskustelussa on monta osapuolta. Vapaamuotoinen sosiaalinen yhdessäolo ei ole Asperger-henkilöillä yleensä yhtä keskeisessä asemassa kuin valtaväestöllä, vaan he viettävät aikaansa mieluiten omien harrastustensa ja mielenkiinnon kohteidensa parissa.

Aspergerin oireyhtymä ilmenee kodin ulkopuolella erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmina yleensä jo ennen murrosikää. Siihen kuuluu myös joukko muita oireita, joiden esiintyvyys ja voimakkuus on kuitenkin tapauskohtaista. Asperger-henkilöillä on myös muita useammin tarkkaavaisuushäiriöitä.

Aspergerin oireyhtymästä kärsivä saattaa olla sosiaalisesti yhtä "sokea" kuin täysin autistinen henkilökin. Sosiaalisesta sokeudesta kärsivä ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä hymyn tarkoitusta eli onko se iloinen, vahingoniloinen vai ilkeä hymy tai ei huomaa koko hymyä. Hän ei aina huomaa, että häntä pilkataan epäsuorasti ja saattaa jopa nauraa pilkkaajien kanssa yhteen ääneen.

Toisaalta taas AS-henkilöllä saattaa olla yliherkistynyt taipumus tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä. Hän voi oppia eri ilmeiden merkitykset pieniä vivahteita myöten. Myös elekielen tulkinnan vaikeus voi johtaa sosiaaliseen ylivarovaisuuteen ja ylitarkkaan tulkintaan, johon ilmekirjon ylihallinta ja tuntemus perustuvat. Joillakin Aspergerin syndroomaisilla, erityisesti AS-tytöillä, mutta joillain pojillakin, on mielenkiinnon kohteena erilaiset henkilöt persoonineen.

AS-henkilöillä on yleensä joitakin kapea-alaisia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, joista he ovat erittäin kiinnostuneita ja tietävät hämmästyttävän paljon. Tyypillinen Asperger-poikalapsi esitelmöi mielenkiintonsa kohteista paljon. Aluksi kuuntelija monesti pitää tätä vain positiivisena, voihan näiden tuokioiden aikana saada tietoa hyödyllisistä asioista, mutta voi olla, että Asperger-henkilö ei ymmärrä lopettaa ajoissa, jolloin kuuntelija tuskastuu ja kyllästyy yksityiskohtaiseen esitelmöintiin eikä lapsi sosiaalisen sokeutensa tähden voi ymmärtää, että esitelmöinnin pitäisi jo loppua. AS-ihmisten taipumuksia valtavaan mielenkiintoon jotakin yksittäistä asiaa kohtaan ei kuitenkaan pitäisi tyystin yrittää kitkeä pois, vaan hänelle olisi kohteliaasti kerrottava, että niistä voi olla hyötyä, mutta niistä kertominen muille täytyy pitää kohtuullisena. Tällaisia ominaisuuksia voi aikuisiässä hyödyntää työelämässä. Asperger-ihmisiä työskentelee paljon yliopistoissa heitä kiinnostavien alojen innokkaina tutkijoina osaksi siitä syystä, että akateemiset yhteisöt sietävät erilaisuutta. AS-henkilöillä on usein tavallista laajempi sanavarasto, ja mekaaninen lukutaito on hyvä. Toisaalta sanan etsimiseen voi mennä aikaa. Ulkolukumuisti on hyvä, mutta työmuisti voi olla heikompi. Aspergerin oireyhtymä ei ole siis välttämättä heikkous, vaan myös vahvuus.

  1. Laadullisia poikkeavuuksia molemminpuolisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja viestinnässä
  2. Epätavallisen intensiivisiä, seikkaperäisiä harrastuksia tai rajoittuneita, toistuvia ja kaavamaisia käytösmalleja, mielenkiinnon kohteita tai toimintoja
  3. Kielellisessä tai kognitiivisessa kehityksessä ei merkittävää yleistä viivästyneisyyttä.
  4. Motorinen kömpelyys on tavallista; tämä ei ole ehdoton tunnusmerkki. Ei kuitenkaan kaikilla."
Herranjumala miten paljon tuttua löysin tuostakin...
Parempi olla miettimättä liikaa ettei ihan luulosairaaksi ala mutta aikamoista settiä... :D

1 kommenttia:

Hetunen kirjoitti...

Melkein liikuttavaa, miten Aleksilta tuo kuulostaa. Varsinkin tuo "Tyypillinen Asperger -poikalapsi esitelmöi mielenkiintonsa kohteista paljon" -kohta.

Ihme juttu koko Asperger kyllä.

Kävijälaskuri



Ilmainen www-laskuri

About Me

Oma kuva
Skulljuice
The great minds think alike
Tarkastele profiilia

Lukijat