lauantai 18. syyskuuta 2010
Vituttaa koko syömisvamma niin saatanasti ettei mitään rajaa, vituttaa tää vitun kroppa ja ihan vitun kaikki. Mut se on vaan mun pään sisässä. Kaikki on muuten hyvin. Sain uudet kengätkin (feikkiuggsit, uuh ♥) ja kaikkea. Mutta silti en voi lakata ajattelemasta läskimakkaroitani ja kaloreita. Tää on niin saatanan turhauttavaa! En tiedä mitään mikä ois niin perseestä kuin syömishäiriöt!
Menee hermot tän paskan kanssa! En tiiä kumpaa pelkään enemmän, lihomista ja parantumista vai sitä että mun hampaat ja tukka tippuu ja sydän pettää jos tää jatkuu kovin pitkään.
Vaikeinta tossa paranemisessa on ehkä se, että en oikein tiedä kuka olen ilman tätä syömishäiriötä. En voi enää määritellä itseäni syömishäiriöiseksi. Ja toinen, vittu mä HALUAN laihtua. Haluan niin kovasti että sattuu. Haluan olla vittu täydellinen, haluan olla energinen ja jaksavainen ja kaunis, mutta se on mahdoton yhtälö tän kanssa!
Oppisinpa laihduttamaan terveellisesti.
Oppisinpa hyväksymään itseni.
Menee hermot tän paskan kanssa! En tiiä kumpaa pelkään enemmän, lihomista ja parantumista vai sitä että mun hampaat ja tukka tippuu ja sydän pettää jos tää jatkuu kovin pitkään.
Vaikeinta tossa paranemisessa on ehkä se, että en oikein tiedä kuka olen ilman tätä syömishäiriötä. En voi enää määritellä itseäni syömishäiriöiseksi. Ja toinen, vittu mä HALUAN laihtua. Haluan niin kovasti että sattuu. Haluan olla vittu täydellinen, haluan olla energinen ja jaksavainen ja kaunis, mutta se on mahdoton yhtälö tän kanssa!
Oppisinpa laihduttamaan terveellisesti.
Oppisinpa hyväksymään itseni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijälaskuri
2 kommenttia:
KYLLÄ SINÄ OPIT!!!
Nii saatana, oot oppinu monta muutakin asiaa. Mutta vaikeeta se tulee olemaan.
Are you up to the challenge??! (Kuten olen valitettavan monta kertaa joutunut kuulemaan Rikun koneesta, kun se pelaa jotain argent tournament matseja...)