Blood, spit and vomit

Nää naiset on molemmat ihan yhtä kauniita.
Mutta niin se vaan menee että kurvikkaana on sata kertaa kivempaa ja helpompaa pysyä, ei turhia punnituksia ja kalorien laskemisia ja rääkkilenkkejä. Ihan tosi, musta tuntuu että olin sata kertaa onnellisempi siinä masentuneisuuden vaiheessa kun en vielä ollut oikeastaan ruokavammainen enkä vittuakaan välittänyt siitä miltä kroppani näytti. Tää helvetin pakkomielle on vaan yksi kivi kärryissä lisää, ja niissä kärryissä on jo ihan vitun tarpeeksi kiviä ilmankin tätä.

Musta tuntuu ihan oikeasti että alan taas tappelemaan tätä vastaan, ignooraamaan täysin. Syön tasan silloin kun on nälkä, en pakota itseäni syömään koska siitä tulee vaan paha olo ja mun ei varsinaisesti tarvitse lihoa... Mutta en kyllä pakota itseäni yhtään sen enempää olemaan syömättäkään. Koska siitä ei tule muuta kuin nälkä, vitutus ja turhaa stressiä. Ja sittenkin kun olisin laiha ja pikkuinen, saisin tapella kynsin ja hampain että pysyn siinä, koska mun kroppaa ei ole yksinkertaisesti tarkoitettu olemaan pikkuinen, vaan olen aina ollut tämmöinen vähän pyöreä ja kurvikas enkä mikään luuviulu.

Giving up doesn't mean you're weak. It means you're strong enough to let go.