Blood, spit and vomit

Mä en käsitä miten nää itsetuhoiset ajatukset palaa aina vaan. Miten ikinä järkeilenkin itseni ulos tästä sotkusta, en voi olla ajattelematta että huomenna mä en taatusti syö ja suunnittelematta vaikka mitä idioottimaista pääni menoksi.

Ihan oikeasti, tää on jo vitun vinksahtanutta kun on valmiit itsemurhasuunnitelmat jo päässä ilman mitään varsinaista päätöstä toteuttaa niitä. Pitäisiköhän olla huolissaan. Koska mä en enää erota olenko se minä vai Neiti Muu joka näitä ajattelee, ja jollain tasolla jopa kuvittelee joskus toteuttavansakin.

Mä en missään nimessä halua kuolla, en vielä, en nyt, en. Mutta jotenkin... En tiedä, tän pään kanssa en oikein uskalla mennä takuuseen itsestäni. Vähäsen pelottaa.

Oksettaa ja ahdistaa edelleen, mä en ihan oikeasti tiedä pitäisikö mun mennä nukkumaan vaikka ihan vaan vähäksi aikaa... Mutta kun ei tavallaan nukuta. Tai siis, väsyttää mutta tiedän tasan tarkkaan että tää on se mielentila kun en varmasti saa unta. :(
Huoh.
Ettei olisi taas yksi vitun uneton yö edessä...