Blood, spit and vomit

Mä olen alkanut inhota yksin olemista.
En tiedä, jotenkin mikään paikka ei vaan tunnu kodilta kun olen yksin, ahdistaa jos olen yksin itseinhoni kanssa, tuntuu etten voi tehdä mitään enkä ajatella selkeästi. Ruokakin pyörii mielessä aivan liikaa kun olen yksin, enkä oikein osaa olla luonnollisesti. Vähän kuin talossa olisi joku jota en tunne kunnolla enkä tiedä mitä se uskaltaa syödä ja mitä ei ja tälleen.
Olen itselleni harvinaisen huonoa seuraa.

Huomenna vois kai lähteä takaisin Pasille, jumalaton ikävä taas vaikka enhän mä täällä oo ollut kuin pari hassua päivää. :D

Tosi rasittavaa sinänsä kun silloin kun on yksin, kaipaa seuraa, ja silloin kun on jonkun kanssa niin kaipaa omaa rauhaa. Vittu.