Blood, spit and vomit

Olen tosi omituinen ihmisten kanssa.
Mua ei loppujenlopuksi oikeastaan kiinnosta ihmiset kamalasti. Tai siis. Vaikutan tosi erilaiselta eri ihmisten seurassa, mukaudun muiden mukaan kuin hansikas, hetken aikaa olen niin kuin tietyssä roolissa. Olen kuin eläisin muiden vuoksi, antaakseni itsestäni muille ja itselleni. Olen itse maailmani napa. Mussa ei herätä juurikaan tunteita miten muilla menee, mua ei kiinnosta juurikaan mitä ne tekee. Mua kiinnostaa muut tasan siinä mielessä mitä mä olen niille, miksi meillä on kontakti, miksi me ollaan ystäviä jos ollaan.

Jos mä olen baarissa, tai tanssimassa, tai tekemässä jotain missä olen hyvä, tai mitä tahansa muiden nähden... mua kiinnostaa vain ihmiset jotka kiinnittää muhun huomiota. Mua kiinnostaa se, miksi ihmeessä ne katsoo mua ja hymyilee.
Ihmiset on mulle peili.
Elän analysoidakseni itseäni ja maailmaa.
Olen välikappale kaikessa.

Hukkasin taas tän pointin kaikkeen tähän masentavaan ja syvälliseen keskusteluun joka tässä on menossa. :D