Blood, spit and vomit

Kai mulla oli toi levoton olo joku ihme ennakkokutina taas. Ollut tosiaan ihan omituinen olo koko päivän, sellainen varovainen, tuntunut että kaikki ei tuu menemään putkeen. Sitten tulee soitto että mamman äidin sisko on mennyt ja kuollut, Pasi ei pääse tulemaan meille ja vittu ties mitä.
En mä tiedä. Ei nyt noi asiat varsinaisesti kamalia iskuja päin näköä olleet, kun en tuota sukulaisihmistäkään juuri tuntenut ja tälleen näin, mutta... Silti on jotenkin tämmönen perusmasis päällä. Kyllä se nyt toki vähäsen kiristi otettaan mutta eiköhän tästä selvitä.
Ehkä.

Tekee kyllä niin perhanasti mieli viiltää. Tuntuu etten pysty toimimaan normaalisti viiltämättä juuri nyt. Tuntuu taas etten jaksa mitään, en jaksa ajatella, en piirtää... Todella unenomainen ja epätodellinen olo. Mutta en siedä sitä pettymystä äidin kasvoilla, en siedä sitä kun se taas takavarikoisi terät... Ihmiset ei tiedäkään miten helppoa niitä on saada uusia, niiden pois ottaminen on kuin lumenluonti lumisateella.
Mä haluan todistaa että olen olemassa.