Blood, spit and vomit

Mua tavallaan pelottaa jo nyt ajatus siitä mitä tapahtuu kun menen taas kouluun. Olenko jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi? Ajatteleeko kaikki että mä olen uskomattoman laiska?
Pelottaa jäädä yksin. Koska mä oikeasti pidän ihmisistä joita siellä koulussa on. En halua että ne ajattelee mua jonain itsekeskeisenä laiskana paskana. No okei, sitä mä osittain olenkin mutta sen takia en ole pois koulusta. Ei kai se oma vikani ole jos on niin saatanan paha olo etten jaksa nousta sängystä, en jaksa sosialisoida, olla niin saatanan tervettä ja normaalia ihmistä.
Pelottaa aivan saatanasti.

Pelottaa ettei ihmiset näe mua, tunne mua, pidä musta. Että ne näkisi musta vain sen itsekkään ja paskamaisen puolen eikä siksi haluaisi edes katsoa pidemmälle.
Paha kyllä sanoa kun en itsekään yhtään tiedä kuka ja millainen ihminen olen tai millainen mun kuuluisi olla.

Ihan tosi, mä en ole niin pissis kuin miltä teksteissäni kuulostan.
Mua ahdistaa miten muut osaa kirjoittaa niin kaunista ja runollista tekstiä. Kuulostaakin taiteilijoilta.
Mulla on vaan tällaista simppeliä junttikieltä.
Tunnen itseni niin helvetinmoiseksi palikaksi.

Olen tosi sokea ihminen. Mun on vaikeaa arvioida muiden tunteita aina joskus, ja siksi ehkä keskitynkin pyörittelemään omiani jolloin minusta saa kamalan itsekkään kuvan. Tää kuulunee epävakaan persoonallisuushäiriön piirteisiin aika lailla... Ystävystyn helposti sellaisten... selkeiden ihmisten kanssa. Jotka kertovat itsestään tarpeeksi mutta eivät liikaa. Hiljaiset ja sisäänpäinkääntyneet ihmiset taas tuottavat tosi pahoja ongelmia, koska heistä en koskaan tiedä mitä ihmettä heidän päässään liikkuu... Sama juttu sellaisten ihmisten kanssa jotka esittävät jotain muuta kuin ovat. Ovat jotenkin liian hienoja ja täydellisiä ihmisyksilöitä. Huomaan kyllä herkästi jos joku ei ole oma itsensä, mutta en osaa yhtään sanoa mitä siellä kuoren takana on.