Blood, spit and vomit

Ahdistaa.
Vitun henkinen kipu, en jaksaisi sitä enää yhtään.
Mene pois
mene pois
mene pois
POIS!

Tavallaan helpotus se mahdollinen osastoreissu, tavallaan harmittaa... Päivin kanssa oltiin kaavailtu tapaamista juuri siihen tiistaille ja nyt se voi mennä mönkään. Työharjoittelusta ja muusta nyt puhumattakaan. Ei vittu mä en vaan sovi tähän maailmaan.
Aina tuntuu että olen ulkopuolinen, tein mitä tahansa, yritin miten kovasti tahansa.
Haluaisin taas tappaa itseni - mutta en halua jättää ihmisiä taakseni. Tää ristiriita repii mut ihan kohta kappaleiksi. Joskus ajatukset itsemurhasta helpottaa mun oloa, toisinaan ne ahdistaa kauheasti, juuri tuolla pakonomaisuudellaan ja ristiriitaisuudellaan. Silloin kun en osaa kontrolloida niitä. Kuten hyvin harvoin osaan. Hyvin harvoin mä osaan yhtään mitään.

Kamalan sekavaa tekstiä varmaan taas, mutta sekava on olokin. Kaikin puolin hämmentävä ja ristiriitainen, en kerta kaikkiaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.

Pojatkin kotiutuu ihan justnyt.
Oho, just aukes ovi.