Blog Archive

Sisällön tarjoaa Blogger.
lauantai 13. maaliskuuta 2010

Raunioilla

Mietin elämääni taaksepäin
Onnellisia hetkiä
Sitä kun ala-asteella leikimme pokemonkouluttajia
Möngimme koulun pensaikon juurilla kuin madot
opettajat sanoivat ettei pensaiden sekaan saa mennä
tai voi tulla tikkuja silmään
koskaan ei tullut
Mielestäni liikuntatunnit olivat vaarallisempia
Sain koripallosta
sählypallosta
jalkapallosta kasvoilleni
Melkein mursin varpaani
Joimme vaniljateetä M:n, T:n ja M:n pikkusiskon kanssa pienessä sinisessä leikkimökissä
jonka itse sisustimme
Oravia liukumäessä

Uima-altaassa oli kamalan kylmää vettä
mutta onneksi sauna oli lämmin
kikatimme niin kuin vain pienet tytöt voivat
Olin onnellinen niin vähästä silloin

Tuntuu kuin olisin osittain menettänyt sen kyvyn
välillä tuntuu kuin olisin tunnoton ja sokea
en näkisi kauneutta ympärilläni
Mutta sitten taas lintu laulaa jossain
Katsomme piirrettyjä
Käperryn hänen kainaloonsa
Hetken osaan olla kuin silloin
Iloita kauniista ja yksinkertaisista asioista.

Mutta sitten tulee pimeyden taiteilija
maalaa minut kauttaaltaan harmaaksi
valaa minut kipsin sisään
hukuttaa tärpättiin ja öljyyn
Ja taas olen kuollut.

0 kommenttia:

Kävijälaskuri



Ilmainen www-laskuri

About Me

Oma kuva
Skulljuice
The great minds think alike
Tarkastele profiilia

Lukijat