tiistai 2. maaliskuuta 2010
66,2kg
En taaskaan päässyt sängystä ylös kuin vasta kahden aikaan, et se siitä koulusta. Ja työharjottelusta... Ne varmaan ajattelee siellä että vittu mikä luuseri eikä ota mua koskaan myöhemminkään sinne töihin jos nyt jään pois... Toisaalta... Vielä pahempi olisi kai jos romahtaisin kesken työharjoittelun... Huoh. Vittu. En kyllä jotenkin käsitä miten tästä voi enää alemmas romahtaa...
En koskaan uskonut päätyväni pisteeseen että en jaksa nousta sängystä aamulla, ja että ajatukset pyörii vain sen ympärillä miten vitusti vihaan itseäni.
Niin.
En koskaan saa mitään aikaan. Syön helvetisti liikaa. Oon varmaan maailman kamalin tyttöystävä ja ihminen muutenkin kun olen niin vitun itsekäs paska ja inisen vaan jatkuvasti omista ongelmistani. Ja vittu olemattomasta syömishäiriöstä. Vittu mä failaan jopa häiriöissäni. En ihan oikeasti osaa yhtään mitään, olen niin vitun pohjasakkaa kuin voi ihminen olla. Juuri tällaisia piirteitä inhoan muissa... Saati nyt sitten kun tajuaa että ne osuu omalle kohdalle. Muistan ne ajat kun nauroin ihmisille jotka viilteli tai oli syömishäiriöisiä... En tajunnut. Ja nyt olen itse lukittuna siihen helvettiin. Paitsi että syömishäiriötähän mulla ei ole, koska olen liian läski, mutta... sanotaanko että syömispakkomielle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijälaskuri
1 kommenttia:
Ei, kyllä menemättä jättäminen on pahempi kuin romahtaminen kesken kaiken. Silloin on ainakin yrittänyt.
Ja joo, mäkin kaipaan aikoihin, kun pystyi yhdessä jonkun kanssa tuntemaan jonkinlaista terveyttä ja ylemmyydentunnetta anorektikkoja kohtaan. Nyt teen sitä yksikseni...