Blood, spit and vomit

"You might win this battle, but you will not win this war."
Ihan ihme lauseita soi taas päässä...
Ihmiset tasan pitäisi mua skitsofreenikkona jos alkaisin selostaa edellisiä elämiäni tässä. Joten en selosta vaikka kauheasti tekisi mieli.
On tasan kaksi jotka ymmärtää. Marika ja Susanna. Muille en ole uskaltanut kertoa yhtään mitään. En edes Pasille.

...En tiedä. Kai mua ihan tosissaan hävettää kun pelkään olevani täydellinen nutcase. Pelkään sanoa mitään kun tuntuu että kukaan ei usko, ei ota tosissaan, ei edes yritä ymmärtää. Eihän mun pitäisi pelätä kertoa mitään Pasille. Mulla on tasan yksi pikku ongelma tässä. Alemmuudentunne. Tuntuu että se tietää niin kamalasti enemmän, että se nauraa kaiken sen piikkiin että olen nuori "aloitteleva" druidipenska.

Ihan tosi.
Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan - ja se on hyvin pitkään, hence the höpötys edellisistä elämistä. Olen aina uskonut siihen mihin nykyisinkin.
Se että hyppelen innoissani pusikossa ja juttelen kasveille, enkä aina istu, hengitä syvään ja kuuntele hiljaa... Se on mun tapa osoittaa rakkauttani maailmalle. Osaan mä istua hiljaa ja rauhoittuakin, mutta sille on oma aikansa ja paikkansa.

En usko ainaiseen kontrolliin ja tyyneyteen. Mikään luonnossakaan ei ole täydellisen kontrolloitua. On luonnollista joskus innostua, olla keskittymättä, nauraa, nauttia hetkestä eikä pohtia sitä sen syvällisemmin.
Sitä tämä mulle on. Tahdon oppia tuntemaan maailman monella tasolla, yhtä monella kuin millä sen olen nähnyt ja näen edelleen.
Luonnollisuutta. Käyttää järkeä tilanteissa joihin se tuntuu kuuluvan, ja seurata sydäntä silloin kun se on oikein. Toki, tunteet ja järki eivät missään nimessä ole täysin erillisiä. Niissä on tietyt linkkinsä. Tunteet ovat hyvinkin järkeenkäypiä. Jos tekee mieli hyppiä ja pomppia, mitä vitun ideaa on esittää olevansa asiallinen ja tyyni. Mä en vain näe siinä mitään hyötyä. Vaikka olen juurtunut siihen tapaan melko syvästi.
Metsässä kävellessä, kun tunnen voimakkaimman yhteyden, osaan olla oma itseni. Heivata sen kuoren vittuun. Tuntuu kuin olisin jollain omituisella tavalla alaston. Kuin vastasyntynyt lapsi äidin sylissä. On lupa itkeä ja nauraa, pyytää apua kun pelottaa.
Maa on minulle äiti tavalla jolla kukaan ihminen ei voi.