Blood, spit and vomit

Mä en tiedä miten kauan olen elänyt tässä tyhjiössä. Kaikki päivät tuntuu olevan aika pitkälti sitä samaa harmaata massaa. Huomaan loppujen lopuksi hyvin vähän mitä ympärilläni tapahtuu. En ajattele, en tunne mitään ennen kuin alan kirjoittaa tai piirtää, kun viillän tai oksennan tai huomaan laihtuneeni. Ne on ainoita asioita mitä mä olen. Päästään vialla oleva taiteilijalapsi. Niinhän se menee, lyhyesti määriteltynä toi on mun elämä. En näe maailmaa ympärilläni, vaikka ehkä pitäisi. Pitäisi harjoitella maalaamaan maisemia, kääntää ajatukset jonnekin. Mutta entä jos ei ole ajatuksia mitä kääntää? Entä jos ei ihan oikeasti näe, ei tunne mitään? Jos on henkisesti sokea?

Tuntuu kuin katsoisin omaa elämääni elokuvana enemmänkin kuin eläisin oikeasti. Ja paska leffa se onkin katsottavaksi. Helvetin tylsää ja kieroutunutta ja omituista.
Näen kaiken mustien lasien läpi. Värit on kadonneet mun maailmasta. Kenties siksi käytän niin paljon värejä piirustuksissani ja blogissanikin, vaikka missä... Verenpunainen on äärimmäisen kaunis, voimakas sävy. Kipu on voimakas tunne. Henkinen kipu myös mutta ei samalla, miellyttävällä, herättävällä tavalla. Se on vain sitä kun tuntuu että köysi kiristyisi kaulan ympärille, kuin olisi vaikeaa hengittää ja ajatella selkeästi. Kuin olisi kahlittu, sidottu maahan. Kaikki tuntuu niin vaikealta, ylitsepääsemättömältä. Jopa sängystä nouseminenkin. Ja kun pääsee sieltä sängystä ylös, kaikki hoituu konemaisella rutiinilla.
Läski läski läski, älä syö... oksenna, oksenna, oksenna. Suutele Pasia, katso ikkunasta ulos kuin ajattelisit jotain, nypi rupia. Tee sitä, tee tätä, syö nyt vähän jotain ettet pyörry. Takaisin nukkumaan, ja sama rumba alusta.

Juuri nyt kaikki tuntuu niin turhalta ja typerältä ja etäiseltä. Jopa viiltäminen. Mä en vaan enää ole tässä ruumiissa, tässä maailmassa, en missään. En ole olemassa, en kertakaikkiaan.
Dissosiaatioksiko tätä virallisesti nimitettiin? Tätä epätodellisuutta, olemattomuutta?
Oli mitä oli, sekin on turhaa ja typerää. Sanahelinää. 
Kaikki pelkkää monimutkaista sanojen virtaa
sointuja
rytmiä
melodiaa
Puhetta, kirjoitettuja sanoja, pelkkää abstraktia ajattelunvastinetta. Mikään ei ole todellista, ei kiinteää. 
Vain neste on
Veri, Kyyneleet, Oksennus, Tee
Veri, Kyyneleet, Oksennus, Tee
Veri, Kyynelet, Oksennus, Tee.
Tee siksi koska se vie nälkää, yhden epätodellisen ja turhan asian pois tästä listasta.

Katso, katso, katso
Taivaskin on musta.
Ennen uskottiin että se oli mustaa samettia
ja tähdet reikiä siinä, joista saattoi nähdä tuonpuoleiseen.
Mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Taivaskaan ei ole mitään. 
Tyhjiötä, kaasuja, hiukkasia, galakseja.

Tiesitkö
värejäkään ei ole
mitään ei ole
Kaikki on vain valon ja äänen tanssia,
kiinteys vain illuusio
kaikki suurta harhaa
näytelmää
naamiota
Missä elän?
En missään?
Miksi sitten elän
miksi leikin tämän kaiken tahdissa?