Blood, spit and vomit

Susa pisti taas ohimennen mesessä miettimään.
En käsitä ihmisiä. Miten helvetissä ne voi olla niin itsekeskeisiä?
Hamuaa itselleen kaiken maan ja taivaan väliltä olematta koskaan tyytyväisiä. Ovat uskomattoman lyhytkatseisia eivätkä osaa silti elää hetkessä. Nähdä mitä kaikkea kaunista maailmassa on. Hetken voi tuntua hyvältä padota joku joki. Entä sitten kun se sekoittaa alueen luonnon tasapainon? Maa kuivuu ja mahdollisesti alueen asukkaillekin tulee ongelmia? Joskus voi vaikuttaa fiksulta hakata joku metsä maan tasalle. Entä sitten kun maapallolla ei ole enää keuhkoja millä hengittää?
Äärikristityt ja muut hölynpölyäjät on kyllä kaiken huippu. Että ihminen olisi muka luomakunnan huipulla.
Paskan vitut.
Onkohan ne koskaan miettineet ettei meitä olisi ilman aurinkoa ja vettä? Ettei yksi ainoa kaikkivoipa pelle, joka kuvataan tavallaan inhimilliseksi, ole oikeasti mitenkään kykenevä pyörittämään koko vitun ekosysteemiä? En ole koskaan kunnolla sisäistänyt niiden jumalakäsitystä. En saa mistään kohdasta siitä loogista otetta. Jumala rakastaa mutta rankaisee kuitenkin. Ehkä saattaa armahtaa jos pyytää nätisti ja tuuri käy. Se on kaikkivoipa mutta maailmassa on silti pahaa. Ehkä se ei edes halua karkoittaa sitä pahaa. Sehän tekee siitä tavallaan pahan jumalan. Ehkä se haluaisi mutta ei voi. Silloinhan se ei ole kaikkivoipa. Mitä hevonpersettä oikeesti. Ja sitten tää naurettava sukupuolien epätasa-arvo. Ja se että homous on muka sairaus. "If god would have wanted us otherwise, he would have created us otherwise."

Mä uskon tasan tarkkaan luonnolliseen tasapainoon, siitä että käytetään mitä tarvitaan niin kuin elukat konsanaan, ei nekään saatana ylensyö ja tapa toisiaan turhan takia itsekkäiden tarkoitusperien takia. Ehkä joskus tulee reviirikiistoja kun on ravintopula tai jotain vastaavaa. Mutta ei sentään niin naurettavassa mittakaavassa kuin ihmisillä. "Mä tapan sut, sä talloit mun palkintopetuniat."

Jumalat on ehkä enemmänkin tämän universaalin voiman symboleja, ilmentymiä, jotka näyttäytyvät ihmiselle tässä valossa jotta maailmaa olisi helpompi ymmärtää ja käsitellä.
Loppujen lopuksi ihminen tarkastelee maailmaa aina erilaisten symbolien valossa.
Valtioiden liput.
Eläimet voivat olla symboleita.
Sadut.
Liikennemerkitkin saatana.
Rahakin on pärjäämisen symboli omalla tavallaan. Sä et saa mitään jos et pärjää tietyntasoisesti. Ja jotkut säätiöt sitten jakelee säälipisteitä toivottomille tapauksille kuten meille opiskelijoille tai alkoholistikodittomille tai jotain.
Kirjallisuus ja sen tematiikka on hyvinkin symbolista. Ihminen alkaa ajatella omaa elämäänsä lukiessaan, yhdistämään lukemaansa omiin kokemuksiinsa, katsomaan asioita eri valossa, eri maailmassa ja eri henkilöiden silmin. Silti näissä maailmoissa pätevät poikkeuksetta pohjimmiltaan samat säännöt kuin meidän maailmassamme, koska loppujen lopuksi ihmisellä on sisäänrakennettu perustavanlaatuinen ajattelumalli, sisäinen tematiikka, jota ei saa pyyhittyä tai muutettua ainakaan kovin helposti. Tähän kuuluvat asiat kuten rakkaus, ystävyys, olemassaolo, etsiminen, estetiikka, yhteisö...
Ihminen pyrkii aina selittämään olemassaoloaan ja sisäistä tematiikkaansa. Se ei kaiketi ole ihan heti pihalle tongittavissa. Siellä se vain on, taustapiruna takavasemmalla eikä sille voi mitään.
Asiat joita jokainen ihminen ajattelee huomaamattaan joka päivä ainakin sekunnin verran.

Taisin nyt auttamattomasti eksyä aiheestani mutta helvetin kivaa oli ja pisti taas kirjoittaminen ajatukset rullaamaan. <3