Blood, spit and vomit

Hassua miten ihmiset suhtautuu tähän syömishäiriöön niin laidasta laitaan. Jotkut on kamalan huolissaan, jotkut pitää pinnallisena idioottina... En tiedä, henkilökohtaisesti ehkä kirpaisee eniten kommentit tyyliin "Et sä nyt mun mielestä vielä anorektikko oo, ei toi oo niin vakavaa".
Jotenkin tekee heti mieli huutaa että jumalauta, katso muutakin kuin mun läskejä. Olen normaalipainossa edelleen, mutta voisi silti ottaa huomioon että mulla on tässä kuitenkin tippunut lähemmäs 15 kiloa ja päässä pyörii vain ruoka, eikö tää sun mielestä ole sairasta.
Lapsellista ehkä, joo. Mutta jumalauta, en oo koskaan tykännyt siitä kun tuntuu että joku jollain tapaa vähättelee mun ongelmia ulkoisen olemuksen perusteella. Hymyt ei kerro kaikkea, ei edes se että syön joskus ihan normaalisti. Syöminen ei tarkoita ettei minua ahdistaisi syödä. Se tarkoittaa että en pysty kontrolloimaan itseäni. And man, do I hate that feeling.
Niin, ja tosiaan.
Olen varmaan enemmän bulimiaan päin muutenkin. En ehkä ahmi jumalattomia määriä kerralla, mutta olen kyllä sitä tyyppiä joka harrastaa sitä syömistä ihan huomaamattaan, herää joskus puolen tunnin päästä kun jääkaappi on tyhjä ja että vatsassa tuntuu ällöltä, ja painuu vessaan oksentamaan. Meikäläisen syyllistämiseen ei paljoa vaadita.
Tiedän ihan vallan mainiosti olevani vielä ihan vitun terveissä (läskeissä) mitoissa ja voi voi voi kun en osaa enää paastotakaan, mutta pääpointti lienee kuitenkin että ruoka hallitsee mun elämää aika rankasti. Ja se on oikeasti yhtä helvettiä, olin läski tai en.