lauantai 20. helmikuuta 2010
I feel like dying.
Oksensin tänään kahdesti.
Kaikki makea tuntuu ihan vitun hirveältä syödä. Mun ei tarvitse tehdä käytännössä mitään että jotkut sokeripommit tulee ylös. Musta tuntuu että mun kroppa hylkii sokeria.
Musta tuntuu että mun kroppa hylkii elämääkin jo. Vatsaan sattuu ihan jumalattomasti, tuntuu kuin sisuskalut olisi repeämässä kaikesta tästä rasituksesta. Samoin pumppu. Sydän pomppaa välillä kurkkuun ihan ilman syytä. Tai siitä että juoksen kaksi askelta. Helvetti.
Mä en käsitä. Okei, mulla on aina ollut joku maailman paskin kunto mutta ei tää sitä voi olla. Kyllä mä joskus kesällä jaksoin juoksennella... Mutta en nyt. En oikeasti kohta uskalla liikkua kun pelkää että hajoan siihen pisteeseen.
Ja ihan kuin fyysinen pahoinvointi ei riittäisi, pääkin meinaa räjähtää... Mä en halua olla läski, mutta en sairaskaan. Mä en halua että mua katsotaan kieroon koska syön niin paljon ja olen lihava, enkä toisaalta siksikään että olen se kävelevä luuranko jota kuskataan jatkuvasti teholle ja takaisin... Mä en ihan oikeasti tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Kun musta ihan tosi tuntuu että ansaitsen kaiken paskan. Ihan oikeasti, kai mun olisi kaikkien kannalta parasta kuolla pois.
Haluun kyllä uudet sydänkäyrät. Mutta pyydetäänpä niitä tällä kertaa pistää mut juoksemaan hetkeksi ennen sitä niin johan saatana on sydäri lähellä.
Kaiken kaikkiaan hyvin kyyninen ja paha olo sekä henkisesti että fyysisesti.
Again and again, I heard the raven calling...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijälaskuri
5 kommenttia:
Voihan...
Ok, luulen et sun kroppas on vaan saanut tarpeekseen, ihan niin kuin itsekin sanoit.
Toi kuulostaa vaan sellaiselta "Haista paska en rupee enää yhtään mitään"-manööveriltä.
Suosittelen pikasta lekurillakäyntiä, ruokavalion tekoa ja NOUDATUSTA, tossa tilanteessa paskat kalorinlaskennasta.
Ihan oikeasti Nini.
Suoraan sanoen, oot tainnut kiusata kroppaasi yhden kerran liikaa.
Sulle kaikkein parasta nyt olis ihan oikeasti potkasta pakkomieltees hevon vittuun, ainakin joksikin aikaa. Siihen saakka kun oot taas edes jossain määrin kunnossa. Tietty, helpommin sanottu kuin tehty.
Ja siitä kaiken ansaitsemisesta: Jos olisit oikeasti kuonaa, joka kuolemalla pois tekisi jollekulle palveluksen, en puhuisi sulle.
Sä olet järkevä, rationaalinen ihminen.
Ja toi tilanne kuulostaa enemmän tai vähemmän hengenvaaralliselta.
Siis, toimi.
Joo, varasin ensi viikolle lääkärin. Uudet sydänkäyrät ja veriarvot...
Nyt oon syönyt ihan kohtuunormaalisti... En kyllä tiedä onko tolle vammaavalle pumpulle paljon sapuskalla enää tehtävissä jos se oikeasti on päättänyt tehdä tenän. Ihmiskroppa on rajallinen. Ainakin kun on edellisessä elämässään tottunut kroppaan ja päähän joka ei ihan vähästä hajoa.
Huoh. Kyllä se siitä.
Vaikka on kauhea himo nähdä luita ja mutkia ja vaikka mitä.
En tiedä. Ennestään huono kunto ja pienestä pitäen temppuillut pumppu plus tää rääkki ei ehkä ole se maailman tervein yhtälö.
Joo siis se olin minä joka äsken kommentoin, oli vaan pasin tunnuksilla sisällä. ^^'
Hyvä.
Sori jos kommentoin törkeän oloisesti, tottapuhuen säikähdin.
Nou hätä, ymmärrän ihan täysin. Ihan virkistävää kun joku sanoo asiat suoraan. <3