maanantai 8. helmikuuta 2010
Wake up, little princess
Nyt mä tajusin.
Syömishäiriö, viiltely. Kaikki.
Se vanhempien ero oikeasti jätti syvemmät jäljet kuin uskalsin myöntää itselleni, niin kuin kaikki aina sanoikin. Nyt kun ajattelen, niin muhun sattuu. Rintaa puristaa.
Kaikki tää oli omalla tavallaan huomionhakua.
Halusin että me oltaisiin taas perhe, tukemassa toinen toistamme. Halusin että vanhemmat tulisi mun luokse, silittäisi mun päätä ja sanoisi että kaikki järjestyy. Sitten ne antaisi hyvänyönpusun ja lähtisi katsomaan kymmenen uutisia. Mä sytyttäisin mun pöytälampun ja lukisin salaa Harry Potteria vielä yökahteen asti.
Haluan edelleen olla se pikku Niina, prinsessa. Isän ainoa prinsessa, ei mitään äiti- ja velipuolia. MINÄ MINÄ MINÄ SAATANA!
Nyt nää kyyneleet ei lakkaa valumasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijälaskuri
3 kommenttia:
Nää sanat tuli tätä lukiessa tosi yllättäen, ja tiedän, että on epäkohteliasta sanoa mitään tällaista, mutta...
Joskus mä vihaan sun faijaa. Vihaan todella.
Sitten palauduin normaaliksi empaattiseksi itsekseni, ja tajusin, että ei asiat ole yksin kenenkään vikoja, niitä vain tapahtuu...
Sitten äskeinen aggressiivinen puoli oli taas sitä mieltä, että se olis voinu ajatella ennen kuin pilasi kaiken.
Hassua miten monijakoisia ihmiset ovatkaan, joskus tuntuu että olkapäillä todella istuisi kaksi pientä gaiffaria, jotka huutaa kilpaa sulle neuvoja, mitä sun pitäisi tehdä.
Huoh. En diggaa sun perhetilanteesta, en sitten pätkääkään. Kaikista vähiten perheenrikkojista. Pitäisi osata ajatella, jos on muidenkin onni käsissään...
Ja sit tahdon vielä lisätä, että on asiassa sekin puoli, että jos ei enää rakasta toista, niin sille ei voi mitään, mutta omien lapsien sentään pitäisi mennä kaiken edelle. Meillä ainakin menee, ja henkkohtaisesti olen sitä mieltä, että se ehkä oli taas vähän mies, eikä tullut ajatelleeksi, että sä siitä erosta eniten kärsit.
Se on yleistä, että ajatellaan vain pieniä lapsia, vrt. 3-14-vuotiaita, ja että sen ikäiset ovat haavoittuvassa iässä, eikä perhettä saa sen vuoksi rikkoa. Ei se nyt kyllä ole ihan niin yksinkertaista. Mä hajoisin tasan just nyt, jos mun porukat erois. Varmasti tuntuisi siltä, että kaikki on mennyttä.
Mitä yritän sanoa, on ehkä se, että sun isän olis pitäny ajatella sitä, että SINÄ saisit kasvaa rauhassa aikuiseksi, mitä reittejä siihen sitten haluaisitkin käyttää, ja että se olisi voinut ehkä enemmän yrittää puhua asiasta, jos se ei sitä tehnyt. ENNEN kuin olisi mennyt sähläämään mitään. Johan se oli varmasti viritellyt sitä juttuansa niin kauan siellä, että aina olisi voinut odottaa vielä pari vuotta.
(Nauran paskaisesti jos ne nyt eroaa kohta.)
En tahdo että loukkaannut mistään mitä olen sanonut, vaikka ehkä vähän rankkaa tekstiä onkin tullut. Olen tässä vain arvostellut ihmisen yhtä tekoa, en koko ihmistä. Varmasti se osaa hyväkin isä olla, tuskin muuten sä välittäisit, ja sua edes sattuisikaan.
Kyllä sä tiiät. <3
... Mulla oli asiaa, selkeesti. :D
Kiitos Hetunen, oot ihana. <3
Ihan samaa mieltä minäkin... joskus sitä miettii että mitä saatanaa sillä oikein pyöri päässä vai pyörikö yhtään mitään.
Sillä on aina ollut joku fiksaatio aasialaisiin naisiin... -.-''
Mut voi jumalauta. :D