tiistai 2. helmikuuta 2010
Taas henkevää keskustelua punaisessa.
Lainauksia foorumin anoreksiakeskustelusta joista tavalla tai toisella tunnistan itseni. Älkäätten lukeko jos ette jaksa mutta ihan hyviä pointteja.
"Mutta uskon kuitenkin, että se, että anorektikko - joko tietoisesti tai tiedostamattaan- yrittää viestittää sairaudellaan jonkun muun ongelman olemassaoloa, on paljon yleisempi anoreksian syy, kuin yleensä ajatellaan. Siis se, että se sisällä olevan "möykky" on saatava näkyväksi, muiden tietoisuuteen. Nämä hoikkuusihanteet, katumainokset ovat taas kerran - kuten niin monessa muussakin asiassa - vain helppoja syntipukkeja, syitä olla taas katsomatta sinne pinnan alle. Niitä on helppo syyttää.
Aivan samalla tavalla- ja kuten sanoit - huumeiden käytön ja muidenkin itsetuhoisuuden muotojen OIREISIIN on niin helppo takertua. Niitä narkkari-, anorektikko-, alkoholiongelma-, masennus-, viiltelijälapsia ja nuoria on niin helppo vain kuskata hoitopaikasta toiseen. Sehän on aina ulkopuolisille osoitus "välittämisestä". Keino taata oma koskemattomuus.
On muuten uskomatonta kuinka järjestelmällisesti ja säännönmukaisesti yhteiskunta kieltäytyy joka ikisessä ongelmassa, jotka koskettavat lapsia ja nuoria, kysymästä sitä, kumpi oli ensin, kana vai muna. Mikä on syy ja mikä seuraus. Ja mitä pitäisi hoitaa, oireita, vai oireiden syitä.
Ja vaikka oireet ehkä myönnetäänkin vain oireiksi, niin niiden oireiden oikeita SYITÄ kuitenkin kieltäydytään usein pakonomaisesti näkemästä. Syitä etsitään mitä ihmeellisimmistä ja kaukaa haetuista asioista. Esim. vanhempien syyllistämistä kartetaan kuin ruttoa. Vanhemmuus on edelleenkin koskematon ja pyhä alue, siitä huolimatta, että yleinen käsitys on, että "vanhempia syytetään kaikesta". Tämä "Aina vanhempia syytetään kaikesta" ruikutus on taas vain keino suojella vanhempia!"
"Eikö kaikki, mikä estää meitä elämästä normaalia aikuisen elämää, ole ikäänkuin lisäajan hakemista omalle lapsuudelleen, jos ajatellaan ihan kokonaisvaltaisesti?"
"Mutta jos sen ajattelee niin, että se on pikemminkin aikuisuuden karttamista siksi, koska siellä lapsuudessa on jokin/joitakin asioita, jotka ovat jääneet hirtämään niinkuin kivi kengässä, ja jotka täytyisi ensin nostaa päivänvaloon, käsitellä, ennenkuin ihminen on valmis aikuisuuteen, elämään aikuisen elämää. Ehkäpä se on jonkinlainen vaisto, joka yrittää antaa ihmiselle mahdollisuuden päästä eroon lapsuudenaikaisista ongelmista, jotta ne eivät seuraisi aikuisuuteen, ja sitä kautta ehkä jatkuisi vielä seuraavaan sukupolveenkin. Itsetuhoisuus (anoreksia, huumeet, yms.yms.) on siis sellainen "Hetkinen! Eipäs mennä vielä siihen aikuisuuteen, koska täällä lapsuudessa on vielä kanoja kynimättä!"-tyylinen viesti.
Ja niin kauan kun niitä ei kynitä, ihminen ei ole valmis henkisesti olemaan aikuinen. Koska se "lapsi" edelleen odottaa, että joku huomaisi hänen kokemansa vääryydet."
Tuosta sinun ruokavalioon pakenemisesta taas muistui mieleeni oma "pakenemiskeinoni", josta vanhassa räppänässä joskus muuten puhuttiinkin. Minulla oli mielikuvitusmaailmat, joihin uppouduin. Minulla oli kolme sellaista "päähaavemaailmaa" jotka toimivat kukin omana aikanaan sellaisina "huoneina" johon voin kadota vähäksi aikaa tästä todellisuudesta. Ihan pienenä lapsena minä olin aina Ankkalinnassa, ja laitoin siellä asiat ihan uudelle tolalle (luin lapsena paljon Aku Ankkoja, jo silloin kun en osannut vielä lukea)
Vähän myöhemmin, ala-asteen aikoihin minä haaveilin siitä, että minut kidnapattaisiin pois vaikkapa koulumatkalla, ja minut vietäisiin johonkin toiselle puolelle maapalloa, jossa voisin aloittaa kaiken alusta.
Ja viimeisin mielikuvitusmaailma liittyi olennaisesti tähän syömishommaan ja se oli kovassa käytössä juuri yläasteen aikoihin, kun aloin laihduttamaan. Se oli sellainen Sininen Laguuni-tyylinen ajatus sellaisesta salaisesta paratiisisaaresta, josta muu maailma ei tietäisi mitään. Mielikuvituksessani minut kidnapattiin sinne, ja siihen tuli elementtejä myös siitä Nikita-leffasta, jossa kuolemaantuomittu, rähjäinen ihmisenraato saa uuden mahdollisuuden. Siellä paratiisisaarella minusta sitten tehtäisiin ihan uusi ihminen. Näille haavemaailmoille oli ominaista se, että kehittelin ne todella pikkutarkasti ja yksityiskohtaisesti niin, että niistä tuli mahdollisimman todentuntuisia. Minä ikäänkuin livahdin, aina kun sain mahdollisuuden, sinne saarelle, ja kehittelin sitä vähän samalla tavalla, kuin joku menee verstaalleen rakentamaan jotakin rakennelmaansa, pikkuhiljaa, kunnes se tulee valmiiksi.
En ole aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi, että tosiaan koko sitä haavemaailmaakin hallitsi ajatus siitä "terveellisestä" ruokavaliosta, säännöllisistä paastoista, liikunnasta, kauneudenhoidosta, laihuudesta. Koko sen "saaren" tarkoitus oli tehdä minusta hoikka ja kaunis, jotta voisin sitten uutena ihmisenä, muutaman vuoden jälkeen palata maailmaan, ja kohdata sen, ja pärjätä siellä. Kaikki ajattelin valmiiksi yksityiskohtaista viikottaista ruokavaliota myöden (joissa ei luonnollisestikaan ollut yhtään mitään lisäaineita, ja ne oli itse saarella tuotettuja, tarkasti ravintoainepitoisuudet laskettuina yms. yms. yms.
).
***
Semmosta settiä, vähän pureskeltavaa teillekin
"Mutta uskon kuitenkin, että se, että anorektikko - joko tietoisesti tai tiedostamattaan- yrittää viestittää sairaudellaan jonkun muun ongelman olemassaoloa, on paljon yleisempi anoreksian syy, kuin yleensä ajatellaan. Siis se, että se sisällä olevan "möykky" on saatava näkyväksi, muiden tietoisuuteen. Nämä hoikkuusihanteet, katumainokset ovat taas kerran - kuten niin monessa muussakin asiassa - vain helppoja syntipukkeja, syitä olla taas katsomatta sinne pinnan alle. Niitä on helppo syyttää.
Aivan samalla tavalla- ja kuten sanoit - huumeiden käytön ja muidenkin itsetuhoisuuden muotojen OIREISIIN on niin helppo takertua. Niitä narkkari-, anorektikko-, alkoholiongelma-, masennus-, viiltelijälapsia ja nuoria on niin helppo vain kuskata hoitopaikasta toiseen. Sehän on aina ulkopuolisille osoitus "välittämisestä". Keino taata oma koskemattomuus.
On muuten uskomatonta kuinka järjestelmällisesti ja säännönmukaisesti yhteiskunta kieltäytyy joka ikisessä ongelmassa, jotka koskettavat lapsia ja nuoria, kysymästä sitä, kumpi oli ensin, kana vai muna. Mikä on syy ja mikä seuraus. Ja mitä pitäisi hoitaa, oireita, vai oireiden syitä.
Ja vaikka oireet ehkä myönnetäänkin vain oireiksi, niin niiden oireiden oikeita SYITÄ kuitenkin kieltäydytään usein pakonomaisesti näkemästä. Syitä etsitään mitä ihmeellisimmistä ja kaukaa haetuista asioista. Esim. vanhempien syyllistämistä kartetaan kuin ruttoa. Vanhemmuus on edelleenkin koskematon ja pyhä alue, siitä huolimatta, että yleinen käsitys on, että "vanhempia syytetään kaikesta". Tämä "Aina vanhempia syytetään kaikesta" ruikutus on taas vain keino suojella vanhempia!"
"Eikö kaikki, mikä estää meitä elämästä normaalia aikuisen elämää, ole ikäänkuin lisäajan hakemista omalle lapsuudelleen, jos ajatellaan ihan kokonaisvaltaisesti?"
"Mutta jos sen ajattelee niin, että se on pikemminkin aikuisuuden karttamista siksi, koska siellä lapsuudessa on jokin/joitakin asioita, jotka ovat jääneet hirtämään niinkuin kivi kengässä, ja jotka täytyisi ensin nostaa päivänvaloon, käsitellä, ennenkuin ihminen on valmis aikuisuuteen, elämään aikuisen elämää. Ehkäpä se on jonkinlainen vaisto, joka yrittää antaa ihmiselle mahdollisuuden päästä eroon lapsuudenaikaisista ongelmista, jotta ne eivät seuraisi aikuisuuteen, ja sitä kautta ehkä jatkuisi vielä seuraavaan sukupolveenkin. Itsetuhoisuus (anoreksia, huumeet, yms.yms.) on siis sellainen "Hetkinen! Eipäs mennä vielä siihen aikuisuuteen, koska täällä lapsuudessa on vielä kanoja kynimättä!"-tyylinen viesti.
Ja niin kauan kun niitä ei kynitä, ihminen ei ole valmis henkisesti olemaan aikuinen. Koska se "lapsi" edelleen odottaa, että joku huomaisi hänen kokemansa vääryydet."Tuosta sinun ruokavalioon pakenemisesta taas muistui mieleeni oma "pakenemiskeinoni", josta vanhassa räppänässä joskus muuten puhuttiinkin. Minulla oli mielikuvitusmaailmat, joihin uppouduin. Minulla oli kolme sellaista "päähaavemaailmaa" jotka toimivat kukin omana aikanaan sellaisina "huoneina" johon voin kadota vähäksi aikaa tästä todellisuudesta. Ihan pienenä lapsena minä olin aina Ankkalinnassa, ja laitoin siellä asiat ihan uudelle tolalle (luin lapsena paljon Aku Ankkoja, jo silloin kun en osannut vielä lukea)
Vähän myöhemmin, ala-asteen aikoihin minä haaveilin siitä, että minut kidnapattaisiin pois vaikkapa koulumatkalla, ja minut vietäisiin johonkin toiselle puolelle maapalloa, jossa voisin aloittaa kaiken alusta.
Ja viimeisin mielikuvitusmaailma liittyi olennaisesti tähän syömishommaan ja se oli kovassa käytössä juuri yläasteen aikoihin, kun aloin laihduttamaan. Se oli sellainen Sininen Laguuni-tyylinen ajatus sellaisesta salaisesta paratiisisaaresta, josta muu maailma ei tietäisi mitään. Mielikuvituksessani minut kidnapattiin sinne, ja siihen tuli elementtejä myös siitä Nikita-leffasta, jossa kuolemaantuomittu, rähjäinen ihmisenraato saa uuden mahdollisuuden. Siellä paratiisisaarella minusta sitten tehtäisiin ihan uusi ihminen. Näille haavemaailmoille oli ominaista se, että kehittelin ne todella pikkutarkasti ja yksityiskohtaisesti niin, että niistä tuli mahdollisimman todentuntuisia. Minä ikäänkuin livahdin, aina kun sain mahdollisuuden, sinne saarelle, ja kehittelin sitä vähän samalla tavalla, kuin joku menee verstaalleen rakentamaan jotakin rakennelmaansa, pikkuhiljaa, kunnes se tulee valmiiksi.
En ole aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi, että tosiaan koko sitä haavemaailmaakin hallitsi ajatus siitä "terveellisestä" ruokavaliosta, säännöllisistä paastoista, liikunnasta, kauneudenhoidosta, laihuudesta. Koko sen "saaren" tarkoitus oli tehdä minusta hoikka ja kaunis, jotta voisin sitten uutena ihmisenä, muutaman vuoden jälkeen palata maailmaan, ja kohdata sen, ja pärjätä siellä. Kaikki ajattelin valmiiksi yksityiskohtaista viikottaista ruokavaliota myöden (joissa ei luonnollisestikaan ollut yhtään mitään lisäaineita, ja ne oli itse saarella tuotettuja, tarkasti ravintoainepitoisuudet laskettuina yms. yms. yms.
).***
Semmosta settiä, vähän pureskeltavaa teillekin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijälaskuri
0 kommenttia: